Eugen Ruge – Vähenevän valon aikaan

Suom. Liisa ja Robert Ryömä. Atena 2012. 429 s.

Saksan merkittävimmän kirjallisuuspalkinnon Deutscher Buchpreisin saanut Eugen Rugen esikoisromaani Vähenevän valon aikaan kuvaa neljää sukupolvea Itä-Saksassa. Saksasta kirja kurottaa Uralille ja Meksikoon, ajassa se matkaa 1950-luvulta 2000-luvulle.

Romaani on varsin todenmukainen, mutta taipuu huumoriin, rinnastuksiin ja vertauskuviin. Kirjan nimenkin voi tulkita monella tavalla: Vähenevän valon aika tarkoittaa syksyä, toisaalta se viittaa vanhenevan päähenkilön Alexanderin parantumattomaan sairauteen.

Vähenevä valo saattaa luonnehtia myös Saksan demokraattista tasavaltaa DDR:ää, sillä kirjan nimessä kaikunee saksalaisen Oswald Spenglerin (1880–1936) kulttuurifilosofia. Spenglerin mielestä historia muodostuu syntyvistä, kukoistavista ja kuolevista kulttuureista.

Alexanderin ja kulttuurien rappeutumista ilmentää kohtaus asteekkien Aurinkopyramidilla. Alexander ei jaksa kiivetä muinaisia askelmia loppuun vaan katselee ohi kapuavien ihmisten kenkiä. Hetki rinnastuu Alexanderin venäläisen isoäidin rutiköyhään lapsuuteen. Hän on päätellyt kengistä, keneltä kannattaa kerjätä.

Ruge kirjoittaa usean henkilön näkökulmasta. Eräs suvusta palkitaan DDR:n kunniamerkein ilman todellisia urotekoja, toinen karkotetaan syyttömänä vankileirille ja kolmas lähtee länteen.

Romaani pohjautuu osin Rugen omiin ja sukulaisten kokemuksiin. Hänen kommunisti-isänsä Wolfgang Ruge pakeni natseja Moskovaan, josta Stalin karkotti hänet Uralille pakkotyöleirille. Vapauduttuaan Wolfgang työskenteli DDR:ssä tunnettuna historioitsijana.

Eugen syntyi leirillä 1954. Hän sai paikan DDR:n tiedeakatemiasta, alkoi myöhemmin käsikirjoittaa elokuvia ja dokumentteja, ja asettui Länsi-Saksaan 1988. Nykyään Eugen kirjoittaa ja ohjaa näytelmiä, tekee kuunnelmia ja dokumenttifilmien käsikirjoituksia sekä saksantaa Tshehovia.

Rugen tausta dokumentaristina näkyy romaanissa. Kuivimmillaan hän tallentaa tarkasti Alexanderin harhailun Keski-Amerikassa. Parhaimmillaan hän esittelee osuvia yksityiskohtia. Esimerkiksi DDR:ssä kommunistin syntymäpäiväkakkua syödään natsilautasilta kansan omistaman tehtaan haarukoilla. Hersyvimmissä jaksoissa Alexanderin äiti valmistaa suvulle jouluateriaa.

Kukaan romaanin henkilöistä ei ole miellyttävä, sillä heidät nähdään lähimmäisen arvostelevin silmin. Poikalapsien suvussa sankareiksi kohoavat arkea ja juhlaa kannattelevat naiset. Ymmärtääkseni myös ainut, jolla on kokemusta rintamalta ja uroteosta, on nainen: Alexanderin äiti on taistellut Saksaa vastaan lääkintäjoukoissa puna-armeijan vapaaehtoisena. Sankarillisena voi silti pitää jokaista hengissä pysynyttä.

Liisa ja Robert Ryömän suomennos on kelpo proosaa. Vähenevän valon aikaan maistuu kuitenkin melko puisevalta. Etenkin Alexanderin vaiheet Meksikossa olisi kannattanut karsia. Sinnikkään lukijan Ruge palkitsee yllätyksillä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.