Euroviisujen perumisesta aiheutunutta pettymystä paikataan tv-show'lla, jossa myös Aksel Kankaanranta esiintyy

Euroviisut jouduttiin perumaan koronaviruspandemian vuoksi, joten lauantai-iltana ei nähdä Hollannin Rotterdamissa lavalle kapuavia ja jännityksestä pakahtuvia euroviisufinalisteja. Pettyneiden viisuilijoiden lohduksi laulukilpailun tilalle on kehitelty korvaava tv-show, joka esitetään suorana lähetyksenä lauantaina.

Europe Shine A Light -ohjelmassa esiintyvät muun muassa niiden 41 maan euroviisuedustajat, joiden oli määrä osallistua Euroviisuihin 2020 Rotterdamissa. Ohjelma esitetään samaan aikaan kuin viisufinaalin piti alun perin olla. Kyseessä ei ole kilpailu, vaan show'lla halutaan muun muassa viihdyttää ja yhdistää eurooppalaisia vaikeina aikoina.

Tämän vuoden kilpakappaleiden lisäksi show'ssa kuullaan muun muassa suosittuja viisuedustajia vuosien takaa. Show'n järjestää Euroopan yleisradioliitto EBU yhdessä hollantilaisjäsentensä kanssa.

Show'ssa on mukana myös tämän vuoden UMK-voittaja Aksel Kankaanranta, jonka oli määrä esiintyä Suomen edustajana Eurovision laulukilpailun finaalissa.

Lauantain tv-show'ssa nähdään Kankaanrannan esitys UMK-voittokappaleestaan Looking Back.

–  Esitys on täysin akustinen, siinä on kitara ja viulu, Kankaanranta kertoi.

Hänen mukaansa varsinkin aluksi viisujen peruminen oli harmittanut ja surettanut.

–  Ihan ymmärrettävää tilanteen huomioon ottaen. Ymmärrettävä päätös, ja onneksi nyt tuli jotain korvaavaa ohjelmaa. Ensi vuonna uusiksi, toivon mukaan.

Euroviisujen peruuntuminen ja suurten yleisötapahtumien kielto ei ole Kankaanrannan mukaan vaikuttanut hänen talouteensa.

–  Opintotuella olen elellyt ja opiskellut kotoa käsin, ei se ole sen ihmeemmin vaikuttanut omaan talouteen.

Viisuedustajien esitykset nauhoitettu etukäteen

Ylen Uuden musiikin kilpailun (UMK) tuottaja Anssi Autio pysyy vaitonaisena ohjelman sisällöstä.

–  Voin paljastaa sen verran, että siellä tullaan näkemään menneisyydestä tuttuja isoja viisutähtiä esiintymässä. Huomio keskittyy aika pitkälti myös tämän vuoden biiseihin ja edustajiin, jotka eivät päässeet Euroviisuihin, Autio sanoo.

Aution mukaan viisuedustajien esitykset on nauhoitettu etukäteen, mutta show lähetetään muutoin suorana Hollannista.

Autio kertoo lauantain lähetyksen vastaavan Ylen osalta teknisesti pitkälti tavallista euroviisulähetystä, mutta olevan kuitenkin "pienempi rutistus". Lähetyksessä ovat myös viisuille ominaiseen tapaan niin suomen- kuin ruotsinkielisetkin kommentaattorit.

Yle esittää show’n klo 22 alkaen TV2:ssa ja Yle Areenassa. Ohjelman voi myös katsoa Eurovision laulukilpailun viralliselta Youtube-kanavalta.

Aution mukaan ainakin vielä suunnitelmissa on, että Euroviisut 2021 järjestettäisiin Hollannin Rotterdamissa. Korona tuo kuitenkin epävarmuutta myös ensi vuoden suunnitelmiin.

Uuden euroviisuedustajan haku alkaa syyskuussa

Suomen ensi vuoden euroviisuedustajan etsintä alkaa syyskuussa, kun UMK 2021:n kappalehaku aukeaa. Kankaanranta kertoi torstaina, että hänellä on työstön alla uusi kappale ensi vuoden kilpailuun.

–  Kyllä semmoinen ajatuksen tasolla on, tässä nyt EMI Capitol -levymerkin kanssa työskennellään. En ole kuullut uutta demoa, mutta siellä pitäisi heidän kanssaan keksiä jotain ja varmasti keksimmekin, Kankaanranta kertoo.

–  Tyylistä en voi tässä vaiheessa sen tarkemmin sanoa mitään, ehkä sillä samalla pienellä vivahteella tämmöistä "indiehtävää", mutta ei ole mitään tarkkoja tietoja vielä.

Kankaanranta ei ole ainoa tänä vuonna valittu viisuedustaja, jonka täytyy kisata edustuspaikasta uudestaan. Esimerkiksi Ruotsi on ilmoittanut, että ensi vuoden viisuedustaja valitaan kansallisen kilpailun eli Melodifestivalenin kautta. Tänä vuonna Ruotsin edustajaksi valittu The Mamas -yhtye voi Kankaanrannan tavoin pyrkiä kisan kautta uudestaan maansa edustajaksi.

Escdaily-sivuston mukaan lisäksi ainakin Viro, Norja, Liettua ja Tanska järjestävät kansallisen kilpailun ensi vuonna.

Yli kymmenen maata on kertonut, että niiden tänä vuonna valittu edustaja osallistuu Euroviisuihin ensi vuonna. Kyseisten maiden joukkoon kuuluvat muun muassa Itävalta, Israel, Espanja, Hollanti, Kreikka, Tshekki, Belgia ja Australia.

Lähteet: Eurovision.tv, Wiwibloggs, Escdaily

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.