Festariarvio: John Smith on oikeaoppinen heavy-metal kylpyläloma

John Smith -festivaali

Laukaan Peurungassa 18. –20. 7. 2019

Arvioitu lauantaina 20. 7.

 

Siellä soittivat ainakin H.E.A.T. ja Michael Monroe, mutta sivuiten meni tämäkin kovatasoinen viihde. Seisoin narikassa, tapani ja vakaumukseni mukaan ilman kenkiä, vesiliukumäen lotinaa kuunnellen ja yrittäen neuvotella päästäkseni tekemään työni.

Edes promoottorin mahtisanasta ei saatu apua. Lopulta festivaalin järjestäjä käy lunastamassa jostain numeroa liian pienet muoviset lipokkaat, joiden päällä kriitikko saa kävellä pääportista sisään. Sijoitan flip flopit kassiin ja seuraan jälleen metallin kutsua. En haluaisi kirjoittaa sanaa "Sääntö-Suomi" mihinkään, mutta voihan karva.

John Smith on takonut rahaa iskelmähevikansan lompakoilla jo neljättä vuotta. Historiaan katsoen voi todeta tapahtumassa soittavien bändien olevan melko homogeenisiä: ainakin Mokoma ja tämän vuoden pääesiintyjä Amorphis ovat olleet mukana joka kerta, samoin Antony Parviainen.

Tämän vuoden merkittävin ulkomainen vetonaula oli perjantaina esiintynyt Arch Enemy. Yleisötodistusten mukaan vaikutuksen on tehnyt myös perjantainen Gloryhammer, jonka larppimetalli osoittaa merkkejä metallin oivaltamisesta kehtaamislajiksi.

 

Kun viimein pääsen tapahtuma-alueelle, esiintyy sivulavalla ukrainalainen metalcore-yhtye Jinjer, jonka keulilla ärjyy naisääninen solisti. Yhtyeen vaihteleva musiikki on kuin cocktail, jossa Arch Enemyn brutaaliin mättöön on haudutettu puoli desiä Primusta, nuppu Toolia ja tölkki tai kaksi ES:ää.

Päälavalla huutava Mokoma muistuttaa mieleen Kurimusta edeltäneenä kevättalvena todistamani keikan Tampereen Klubilla, jonne soluttauduimme kaverin kanssa pahasti alaikäisinä. Sen aikainen Mokoma edusti kovinta thrash-metalia mitä olin ikinä nähnyt, ja tuosta keikasta käynnistyi ankara hevidiggailun vaihe. Harmaantunut Marko Annala on edelleen suomi-metallin sympaattisimpia hahmoja, mutta nuoruutta tai nälkää yhtye ei tänään näe.

The 69 Eyesin keikan suurin yllätys oli päivänvaloon sattunut esiintymisslotti lavoista pienemmällä.

Kvintetiksi laajentuneen Insomniumin aggressiivinen paahto huipentui ilotulitukseen, joka hämärtyvässä kesäillassa rymisseen konsertin päätteksi loi runollisia mielleyhtymiä Macbethin kuuluisaan monologiin.

Juuri auringonlaskun jälkeen esiintynyt Sólstafir kutoi musiikkiinsa islantilaista kaihoa ja merellistä kiireettömyyttä. Yhtye onnistui kuulostamaan seurassaan raikkaalta ja tarjosi miellyttävän pienen hengähdystauon näyttävällä ja tunnelmallisella rock-musiikillaan.

 

Ilta päättyi Amorphiksen tykittelyyn, joka osoitti heti ensimmäisestä biisistä lähtien, miten lava otetaan haltuun oikeasti liigatasoisella show’lla. Soundit, karisma, valot ja yleisen preesensin väkevyys todistavat pitkästä urasta kotimaisen metallin kärkinimenä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .