Festariarvio: Menneiden vuosikymmenten livejukeboksi – Laukaan Satama Festivalin perjantaissa soi suomirock sekä ruotsalainen eurodance

Satama Festival

Laukaassa 9. –10. 8. 2019

Arvioitu perjantaina 9. 8.

Mikäpä täällä tetsatessa uusissa tennareissa Laukaan kuvankauniissa satamassa. Hienosti livemusiikkiin soveltuvalla rannalla on nähty festareita ainakin Sararockista saakka, ja mökämusiikin perinne elää ja potkii kansaa viihtymään tänäkin päivänä.

Perjantain esiintyjäkaartin vetonauloiksi oli kiinnitetty Vesterinen yhtyeineen, Ismo Alanko, Popeda, ja yllärinä pohjalla E-Type. Huh. E-Type on ehkä pohjoismaiden rajuin artisti. Pohjaan näkemykseni täysin Last Man Standing -albumin kansikuvaan.

Päivällä paikan päällä kuultiin bilebändimusiikkia, ja aikataulut elivät kummallisesti etukäteen ilmoitetusta. Vesterinen yhtyeineen esiintyi ja lopetti esiintymisensä, eikä tapahtuneesta jäänyt mieleen juuri muuta.

Suomirockin eläkeikää lähestyvä erilainen nuori, Ismo Alanko, on paitsi pitänyt itsensä ja nykyisen yhtyeensä esimerkillisessä kunnossa, myös hyväksynyt roolinsa kansanjukeboksina. Settilista soi kattauksena suomirockin helmiä vuosikymmenten saatosta; Peltirumpu, Säkenöivä voima, Kun Suomi putos puusta, Vittu kun vituttaa, Rakkaus on ruma sana ja jopa vanhat riippakivet Rappiolla ja Levottomat jalat.

Viimeisessä välispiikissään Alanko jopa itseironisesti noteerasi asiaintilan. Nuorena poika hän haaveili olevansa Beethoven, mistä muistutti taustalakanassa nähty kuva 7-vuotiaasta Ismosta tehdystä kipsiveistoksesta. Erinäisten elämänvalintojen myötä täällä mies kuitenkin ”viihdyttää kesäjuhlilla Laukaalla.” Taiteilijaelämää! Minä, Meller ja Morrison.

Ensiluokkaisena osoituksena Alangon draamantajusta keikalla mukana ollut pyrotekniikka pysyi väijyssä kyseisen biisin kertosäkeeseen asti, jolloin vasta saatiin paahtaa urku auki.

Nuorempana pidin Popedaa vitsinä, mutta toisaalta en ollut nuorena järin fiksu. Seisoessani paineaidassa kuvia ottamassa kirosin ääneen. Hitsin Pate! Pipetin Popeda! Keikka oli jo kättelystä lähtien niin järkyttävän kova, että uhkasin levitä siihen paikkaan.

Jos on pakko leikkiä alfaurosta, miksi tehdä se muuten kuin Pate Mustajärvi. Tässä on niin itsevarma ukkometso, ettei hänen maskuliinisuuttaan juuri muiden seksuaalisuudet tai kansallisuudet järkytä. Pate on osoitus siitä miten vanha rock-jäärä voi olla myös ei-toksinen julkisuuden henkilönä – ja silti kaljamahassaan totaalinen boss.

Suurin jännitys kasaantui ysärin eurodiscon suurnimeen, länsinaapurimme syntikkasoturi E-Typeen. Hitti vai huti? Kahden bassorummun patteristo, pari vaaleaa taustalaulajaa ja hyvin sekavasti käyttäytynyt nokkamies pitivät jännitystä yllä hetken aikaa, mutta lopulta kolikko kilahti permantoon kuvapuoli alaspäin. Varsin vauhdikkain elkein virnuillut E-Type heitti langattoman mikrofonin lavalta yleisöön parikin kertaa tuhoisin tuloksin, saattoi tulla kesken biisin jakamaan nimmareita eturiviin ja sokerina pohjalla ilmestyi encoreen yksin jakamaan votkapaukkuja faneille samalla kun roudarit keräsivät taustalla piuhoja pois. Mutta eipä ollut tylsää.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .