Fingerporinkin luoja keskustelee sarjakuvasta Jyväskylässä

Kotimaisen sarjakuvan huippunimiä keskustelee sanomalehtisarjakuvasta Paviljongissa lauantaina 28. maaliskuuta. Keskustelijoina ovat Pertti Jarla, Ilkka Heilä ja Milla Paloniemi. Puhetta johtaa Vesa Anttonen.

Pertti Jarla tunnetaan Fingerpori-sarjakuvastaan. Vuonna 2006 syntyneen sanomalehtisarjakuvan tehtävänä ei Jarlan mukaan ole viisastella vaan vitsailla. Tänä keväänä ilmestyi toinen kovakantinen Fingerpori-albumi, jonka kansikuvatytöksi on päässyt kahvilatyöntekijä Rivo-Riitta. Jarlan nokkela huumori perustuu pitkälti sanaleikkeihin ja suomen kielen monimerkityksellisyyteen.

Ilkka Heilän B. Virtasen tuntevat ainakin kaikki konttorityötä tekevät. Hahmo syntyi vuonna 1989 kotimaisessa sarjakuvakilpailussa. Suomen sarjakuvaseuran Puupäähatun Heilä sai vuonna 2006.

Vaikka B. Virtasen elämä töissä ja kotona on vastoinkäymisiä täynnä, on hän onnistunut sarjakuvamaailmassa Suomen ennätyksen arvoisesti: B. Virtasta julkaistaan 54 lehdessä joka puolella maata. Albumeita on tähän mennessä ilmestynyt neljätoista ja niitä saa myös kolmen albumin kovakantisina kokonaisuuksina. B. Virtasen pokkariversiokin on jo kolmannessa osassa, joten lukijoilla riittää ainakin vaihtoehtoja.

Milla Paloniemi tunnetaan parhaiten räävittämästä kiroilevasta siilistä. Ponnekkaasti voimasanoja ympärilleen lataava piikikäs äksyilijä seikkailee nyt jo kolmannessa albumissaan. Se sisältää, jos mahdollista, entistäkin räväkämpiä strippejä tutun siiliporukan elämästä. Paloniemi julkaisee myös koko perheen Tassutellen-sarjakuvaa, joka kertoo kissan ja koiran muodostamasta omapäisestä parivaljakosta. Myös Paloniemen En vaan osaa! -blogisarjakuva on ilmestynyt albumina. Siihen on ikuistettu hauskoja vaiheita nuoren naisen värikkäästä elämästä.

Jyväskylän Kirjamessut järjestetään Jyväskylän Paviljongissa 28.-29. maaliskuuta. Samaan aikaan Kirjamessujen kanssa järjestetään Viini 2009 -tapahtuma. Molempiin tilaisuuksiin pääsee samalla lipulla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.