Flo Rida - Only One Flo - Part 1

FLO RIDA

Only One Flo- Part 1

Poe Boy
Yhdysvaltalainen Flo Rida on pitänyt hallussaan lapsellisimman rap-artistin nimeä. Lopulta kuitenkin tajusin, että artistin logon F-kirjain muodostaa Floridan osavaltion ääriviivat. Näin räppärin nimikin yhdistyy hänen kotipaikkaansa Floridaan. Nimi on edelleen lapsellinen, mutta ovelaa nokkeluutta ei voi kieltää.

Flo Ridan edellinen R.O.O.T.S.-levy (2009) oli mutkaton ja miellyttävä rap- ja R&B-hauskuutus. Lauletut kertosäkeet jäivät mieleen. Flo Ridan kolmas Only One Flo -levy on kääntynyt entistä enemmän tylsän popin suuntaan, eikä levy kuulosta houkuttelevalta.

Moni kappale tuo mieleen vuosituhannen vaihteen rallatukset. Eikä se ole ihme, koska yhtenä tuottajana häärii ruotsalaisguru Max Martin. Viime kesästä muistuttava David Guetta -duo Club Can't Handle Me on levyn harvoja viihdyttäviä kappaleita.

Flo Ridan ideat ovat lopussa. Levyn kolme viimeistä biisiä, Sugar, Right Round ja messevä klubihitti Low ovat nostoja vanhoilta levyiltä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.