Foxcatcher

Bennett Millerin (mm. Capote, Moneyball) ohjaama Foxcatcher on ehkäpä alakuloisin urheilua käsittelevä elokuva kautta aikain. Onneksi se on myös koskettava ja hienovarainen kuvaus miehistä etsimässä elämälleen merkitystä. Tragikoomisesta tarinasta kuoriutuu riipivä melodraama.

Käsikirjoitus spekuloi tosielämän tragedialla. John du Pont (1938–2010) oli upporikkaan suvun jälkeläinen, joka janosi mainetta ja hyväksyntää. Hän oli kirjoittanut kirjoja linnuista ja perehtynyt postimerkkeilyyn ja simpukoihin.

Tieteellisen intohimon ohella hän rakasti urheilua. Niinpä hän perusti Pennsylvaniassa sijaitsevalle ylelliselle farmilleen oman painiseuran huipputason kykyjä varten.

Eletään 1980-luvun loppua, kun du Pont (Steve Carell) vikittelee talliinsa nuoren painijan Mark Schultzin (s. 1960).

Schultzin (Channing Tatum) ura on nousussa. Hän on voittanut vapaapainissa olympiakultaa vuonna 1984. Schultz treenaa isoveljensä Daven (Mark Ruffalo) kanssa.

Dave on niinikään lahjakas painija, mutta toisin kuin pikkuveljellä, hänellä on treenaamisen lisäksi muutakin ajateltavaa. Hän on kahden lapsen isä ja aviomies, joka haluaa omistautua myös perheelleen.

Kyse on urheilusta vain päällisin puolin. Elokuvan hienous on siinä, miten se kuvaa auktoriteettien tuhoisaa vaikutusta kahden yksinäisen ihmisen elämään.

Du Pontin äiti (Vanessa Redgrave) ei arvosta poikansa pyrintöjä. Hänen mielestään paini on rahvaanomaista. Kuuluuhan suvun perintöön jalompia harrasteita, kuten ketunmetsästys.

Du Pont reagoi mitättömyyden tunteisiin mahtipontisilla unelmilla. Paini on hänelle osa patrioottista missiota, johon kuuluvat myös aseet ja panssarivaunut.

Ja voi Mark-parkaa, joka hetken ajaksi löytää yhteyden du Pontin kanssa. Hän on etsinyt isähahmoa, joksi du Pont mielellään ryhtyy. Du Pontin mielestä Dave on vain rajoittanut Markin lahjakkuutta, joten Markin on paras heivata Dave kuvioista.

Ei ole ihme, että tosielämän Mark Schultz on raivostunut elokuvasta. Mark esitetään isoveljen varjoon jäävänä, hitusen yksinkertaisena jössikkänä, jota du Pont käyttää houkutuslintuna saadakseen lahjakkaamman Daven talliinsa.

Silti: du Pontin ja Markin suhde on kompleksinen. Käsikirjoitus antaa monia vihjeitä suuntaan jos toiseenkin, katsojan tulkittavaksi.

Foxcatcherin käsikirjoitus on tarkka ja ohjaus vaikuttavaa, mutta tässä elokuvassa on yksi tähti ylitse muiden. Se on koomikkona tunnettu Carell, joka esittää du Pontin eksentrisen olemuksen huikealla läsnäololla.

Hän tavoittaa absurdiuden rajamailta sellaisen yksinäisyyden, ahdistuksen ja epävarmuuden, että du Pontin pyrkyryyttä on pakko seurata haikealla myötätunnolla.

Ruffalo on niinikään loistava esittäessään Daven tukalan aseman Markin ja du Pontin välissä. Dave yrittää parhaansa mukaan suojella Markia, mutta veljeydessä on monimutkaisia jännitteitä.

Markin sulkeutuminen on ymmärrettävää. Hän vaalii omanarvontuntoaan.

Kun asetelma käännähtää vielä kerran, on käsissä katastrofin ainekset. Rahamiehen pelailu veljesten lahjakkuudella ja itsekunnioituksella saa osakseen ansaittua halveksuntaa.

Ohjaus: Bennett Miller, käsikirjoitus: E. Max Frye, Dan Futterman, musiikki: Rob Simonsen, kuvaus: Greig Fraser. Pääosissa: Channing Tatum, Steve Carell, Mark Ruffalo. Tyylilaji: Draama. K16.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.