French Films – White Orchid

Indieyhtye French Films tuli kovalla rytinällä julkisuuteen pari vuotta sitten. Bändin debyyttialbumiin oli ladattu kovat odotukset jo ennen sen ilmestymistä, kun kotimaan kriitikot nostivat yhtyeen esille genrensä lupaavimpana tulokkaana.

Tällä kertaa lupaukset myös lunastettiin ja suitsutusta on tullut myös ulkomailta. Bändi soitti keikkoja ympäri maailmaa ja kävi tammikuussa pokkaamassa European Border Breakers Awards -palkinnon, jonka ovat aiemmin voittaneet mm. ruotsalaiset Lykke Li ja Jenny Wilson.

Kakkoslevy White Orchid ei tarjoa suuria musiikillisia yllätyksiä, mutta se on edeltäjäänsä parempi. Bändi on mennyt eteenpäin kuin Timo Jutila konsanaan ja biisimateriaaliin on tullut sävyjä entistä laajemmalta skaalalta. Välillä mieleen nousevat jopa The Jesus And The Mary Jane tai Stone Roses.

Se pajatson tyhjentävä hitti jää kuitenkin edelleen puuttumaan.

Special Shades, Ridin’ On ja nimikkobiisi pääsevät jo lähelle, mutta tarpeeksi koukuttavia ne eivät ole. Ehkä tämäkin virhe korjaantuu seuraavalla levyllä?

French Films esiintyy tänään Lutakossa. Liput 8 euroa.