Futurama: Benderin jättikeikka

Pyydän että ette soittelisi tai muuten häiritsisi minua sunnuntaiaamupäivisin. Silloin Sub näyttää komediallisen aikuisten animaatiosarjan Futurama uusintoja ja haluan nähdä kaikki jaksot kolmannen kerran. Futurama päättyi viiden esityskauden jälkeen vuonna 2003, koska maailma on epäoikeudenmukainen paikka eikä laatuhuumori kelpaa kaikille.

Yksi takana, kolme edessä

Futuraman dvd-julkaisut olivat kuitenkin niin suosittuja, että sarjan katsottiin ansaitsevan vielä yhden mahdollisuuden. Tosin hieman uudenlaisessa muodossa. Futuramasta päätettiin tehdä neljä elokuvaa nimenomaan dvd-levitystä varten. Niistä ensimmäinen, Futurama: Benderin jättikeikka (Futurama: Bende's Big Score), ilmestyi Suomessa äskettäin. Kaksi muuta on luvassa vielä tämän vuoden aikana ja kolmas 2009 (ainakin USA:ssa).

Benderin jättikeikan potentiaaliset katsojat tuntevat Futuramansa jo entuudestaan, joten sen mytologiaa on tässä turha pitkälti selittää. Tapahtumat sijoittuvat vuoteen 3000 mutta sarjassa luonnollisesti nauretaan meidän aikamme asioille ja ilmiöille.

Hauska vaikka hampaat irvessä

Benderin jättikeikka on kuin Venäjän euroviisuvoittajabiisi, paitsi että se ei ole huono. Myös Futurama-elokuva yrittää liikaa. Vitsien määrän on katsottu korvaavan niiden laadun. Lopputulos on toki miellyttävää katsottavaa, mutta tv-Futurama on mestariteos lähes jatkuvasti, eikä sille tasolle nyt päästä. Asian voisi ilmaista selkeällä suomen kielellä myös näin: Benderin jättikeikka on toki hauska mutta ei tarpeeksi hauska.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.