Galleria Becker - Anssi Törrösen maalauksia

Anssi Törrönen

Maalauksia

Galleria Beckerissä 9.3.2011 saakka
Anssi Törrösen näyttely on kuin kierros kenen tahansa sekaisessa asunnossa, eteisestä aloitetaan ja päästään huone huoneelta eteenpäin. Ihmisiä ei näy missään, vieraskoreutta ei tarvita. Kaikkeen saa työntää nenänsä ja tonkia. Oikea uteliaan ihmisen unelma.

Tilaa näkyy suurissa maalauksissa yllättävän vähän. Koko ajan on jotain tiellä: sänky, josta jouset pursuavat ulos, kasa tyhjiä juomatölkkejä tietokonepöydällä, tyynyjä. Tulkitsen ainakin osan tiloista taiteilijan asunnoksi, sillä lattialla on puunpalasia ja värit näyttävät inspiraation puuskassa viskatuilta. Ja kenellä muulla kuin taiteilijalla tai opiskelijalla on kynttilöitä tyhjissä viinipulloissa?

Jos asunto on taiteilijan, huoneet ovat jonkinlainen taiteilijan omakuva. Mutta Törrönen kertoo etsineensä maalauksiinsa materiaalia muun muassa netistä. Jos taiteilija ei itsekään tunne huoneiden asukkaita, kenen muotokuvaa tavarat ja sisustus oikeastaan luovatkaan? Taiteilijan, joka on valinnut huoneet työnsä alkupisteiksi vai tuntemattomien asukkaiden?

Eniten maalaukset kertovatkin lopulta katsojasta. Oma suhde tavaroihin ja nurkkiin kertyvään rojuun nousee pinnalle. Toista tarpeettomilta näyttävät kasat turhauttavat ja ärsyttävät, toiselle rikkinäinen sänky ja lattialle pölyyntymään unohtuneet verhot ovat nostalgisia tai kotoisia elementtejä.

Törrösen suurikokoisiin maalauksiin olisi mahtunut enemmän yksityiskohtia. Tuntuu typerältä mennä lähemmäs tutkimaan tavarakasoja, kun lähempää ei selviä yhtään sen enempää kuin kaukaakaan. Tavaroiden anonyymi massa on kuitenkin mukavan värikästä ja kauhean ahdistavaa. Kun läheltäkään ei selviä mitään, tavarat yhdistyvät mielikuvissa pelkäksi romuksi. Taide kertoo siis siivoamisen tarpeesta koko tavarakulttuurissa.

Tekee mieli ravistella kuvia ja pudottaa niistä edes jostain pois. Kodin kaaokselle voi sentään itse tehdä jotain, mutta miksi haluaisin katsella pölyyntyviä nurkkia myös taidegalleriassa? Näissä maalauksissa käytetty ja kulunut on konkreettinen este minkään uuden syntymiselle, ja se lienee näyttelyn juju - tavaroiden tukkiman kulttuurimme olisi jo aika astua askel johonkin, melkein mihin tahansa, suuntaan.