Gangsterisota

Ruben Fleischerin (Zombieland, 2009) ohjaama Gangsterisota on isolla budjetilla ja monien tähtien voimin toteutettu pastissi. Jäljittelyn kohteena ovat 1930- ja 40-lukujen rikoselokuvat kertojaääntä ja kuvakulmia myöten.

Nykyelokuvastakin on vaikutteita. Poliisin erikoisyksikön toimintaa komediallisin painotuksin seuraileva juoni tuo mieleen Ocean’s Elevenin kaltaiset veijarimaiset huijarielokuvat.

Vuoden 1949 Los Angeles on ajautunut pelätyn gangsteri Mickey Cohenin (Sean Penn) valtaan. Poliisikin tanssii Cohenin pillin mukaan muutamaa kovanaamaa lukuun ottamatta. Näistä yksi, sodan kovettama John O’Mara (Josh Brolin), saa tehtäväksi koota erikoisyksikön ja tehdä lopun Cohenista.

Käytännössä miehityksen sanelee Johnin raskaana oleva vaimo, joka haluaa miehensä turvaksi parhaat mahdolliset kumppanit. John edustaa amerikkalaismiestä, jolla on vaikeuksia sopeutua normaalielämään sodan jälkeen. Mistään psykologisesta draamasta ei silti ole kyse.

Yksikköön tulevat gangsterin heilaan (Emma Stone) rakastuva nätti poika (Ryan Gosling), porukan aivot (Giovanni Ribisi), yksi jäyhä pyssytaituri, yksi höpsö latino ja yksi cooli mustaihoinen.

Henkilöt ovat sarjakuvamaisia karikatyyrejä ja dialogi sen mukaista. Koomisuus tiivistyy Sean Pennin huvittavan kiukkuisesti esittämän Cohenin hahmossa.

Gangsterisodan todellisuus on amerikkalaisen elokuvan myyttistä todellisuutta, jossa kaikki on lainaa. Siinä on runsaasti raakaa väkivaltaa, mutta väkivalta estetisoidaan kuin John Woon toimintaelokuvissa. Pyssyt ovat koomisen isoja, joten vaikka mieleen tulee paikoin Arpinaaman (1983) ja Lahjomattomien (1987) kaltaiset elokuvat, niin vastaavaa katu-uskottavuutta ei tässä kuvauksessa ole.

Henkilökuvauksen ja käsikirjoituksen sijasta on panostettu spektaakkeliin ja tuloksena on värikästä, paikoin komeaakin pintaa. Tässä ei sinänsä ole mitään ihmeteltävää, sillä tällainen ”feel good movie” on nyky-Hollywoodin perustuote.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.