Globaalit ongelmat - Tatu Vanhanen

TATU VANHANEN
Globaalit ongelmat
Terra Cognita 2008, 324 s.

Vertauskuvallisesti voisi sanoa, että kun valtiotieteilijä Tatu Vanhanen puhuu uunituoreessa kirjassaan kansakuntien älykkyyseroista, eräiden henkilöiden pumppuhaulikkojen lukot raksahtavat. Eri rotujen keskimääräisestä älykkyydestä puhuminen on niin arka asia, että se toi äskettäin potkut fysiologian ja lääketieteen nobelisti James Watsonille Yhdysvaltain tiedeakatemiasta.

Kirjassaan Globaalit ongelmat Tatu Vanhanen ei ujostele tunnustautua biopoliittisen ajattelun edustajaksi, siis sosiaalidarwinistiksi. Lajiltaan Globaalit ongelmat on tieteellinen teos. Kuitenkin Vanhanen on lähestynyt keskivertolukijaa välttämällä pitkälle menevää teoretisointia ja selittämällä huolellisesti erikoistermit. Tyylikkäästi hän antaa tilaa myös perinteisille katsomuksille, sosiologeista esimerkiksi Durkheimille ja Giddensille.

Vanhasen yleisen tason pääteeseinä ovat ajatus yhteisestä biologisesta ihmisluonnosta ja toisaalta eri yksilöiden reaalisesta erilaisuudesta. Tarkempi hypoteesi on ajatus monien yhteiskunnallisten ongelmien evolutiivisista juurista.

Tutkimusmenetelmä on vertaileva, hypoteesin neljän eri osa-alueen empiirinen testaus tapahtuu maailmanlaajuisella tilastollisella materiaalilla. Johtopäätökset vedetään korrelaatio- ja regressioanalyyseista. Lukijan kannattaa paneutua myös kiinnostaviin regressioanalyysien grafiikkoihin.

Ensimmäisenä Vanhanen on tutkinut demokratisoitumisen evolutiivisia juuria. Politiikan Vanhanen katsoo olevan yleisen olemassaolon taistelun yksi näyttämö, kamppailua "niukoista resursseista".

Demokratisoituminen näyttäisi tapahtuneen parhaiten siellä, missä valtaresurssit (vauraus ja henkinen pääoma) ovat jakautuneet niin hyvin, ettei mikään ryhmä maassa kykene pitämään yllä hegemoniaa.

Kilpailu naaraista vienyt miehet valtaan

Toiseksi Vanhanen käsittelee maailmanlaajuisen naisten poliittisen aliedustuksen. Naisten keskimääräinen osuus parlamenttien jäsenistä koko maailmassa on noin 15 prosenttia, vaihtelun ollessa 0-48 prosenttia. Tässä miesten korkeampi osuus selittyisi evoluutiossa suvunjatkamiseen liittyneen kilpailun synnyttämän aggressiivisuuden kautta.

Etnisestä jakautumisesta puhuttaessa Vanhanen ottaa mukaan ensimmäisenä rodun, toisena kielen, heimon ja kansallisuuden sekä kolmantena traditionaalisen uskonnon. Tässä evolutiivisena taustana on etninen nepotismi, oman ryhmän suosiminen. Empirian tukema loppupäätelmä on, että korkean etnisen heterogeenisyyden seurauksena on korkea etnisen väkivallan taso.

Pahinta myrkkyä ideologista kansakuntien samanlaisuutta kannattaville lukijoille on Vanhasen saavuttama johtopäätös, että evoluution sanelema kansakunnan keskimääräinen älykkyysosamäärä on tärkein kausaalinen tekijä globaalin eriarvoisuuden aiheuttajana.

Entä tulevaisuus?

Tehdessään tulevaisuusskenaarioita Vanhanen päätyy toteamaan, että neljän esitetyn globaalin ongelman kohdalla radikaalit muutokset eivät ole todennäköisiä.

Täysin painovirheettömän(!) kirjan lukeminen tuntuu mukavalta. Parissa taulukossa teknisen 1.0-korrelaation osuminen väärään sarakkeeseen ei paljoa häiritse.

PAULI VESAKAS