Green day - 21st Century Breakdown

GREEN DAY
21st Century Breakdown
Reprise/Warner


Jos se ei ole rikki, älä korjaa sitä, sanoo vanha sanonta. Samat sanat on lausuttu selvästi myös yhdysvaltalaisen Green Dayn treenikämpällä.

Viiden vuoden takainen teema-albumi American Idiot nosti punk rock -bändin hiipuneen uraan rakettimaiseen nousuun. The Whon Tommyn kaltaisten teosten jalanjäljissä kulkenut "rockooppera" teki triosta vanhoilla päivillään stadionluokan bändin.

Poliittisesti latautunut American Idiot jätti varjoonsa jopa vuoden 1994 hittilevy Dookien, jota on myyty maailmanlaajuisesti yli 15 miljoonaa kappaletta. Samalla yhtye pesi kasvonsa: pinnallisen purkkapunkpopin tekijöistä sukeutui lopulta vakavasti otettavia artisteja.

Temppu on sinänsä kunnioitettava, sillä ennen American Idiotia yhtyeen suosio oli pahasti laskussa. Dookien jälkeiset, sinänsä laadukkaat levyt kun eivät olleet yltäneet lähellekään samoja myyntilukuja.

Uutuus jatkaa musiikillisesti erittäin tutun kuuloisia latuja. 21st Century Breakdown on edeltäjänsä tapaan näytöksiin jaettu kokonaisuus, joka tällä kertaa kertoo nuorten rakastavaisten tarinan uuden vuosisadan puristuksessa.

American Idiot oli virkistävä, yllättävä ja rohkea harppaus kohti tuntematonta, nyt uusia temppuja ei varastossa oikeastaan ole. Ainoa, mikä uudessa kokopitkässä yllättääkin on se, miten selvästi se pyrkii toisintamaan edeltäjänsä kaavaa.

Ei 21st Century Breakdown silti mikään kelvoton tekele ole. Laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Billie Amstrong ja rytmiryhmänsä, basisti Mike Dirnt ja rumpali Tré Cool, soittavat edelleen yhtä aikaa makoisan elävästi ja silti tiukasti.

Sen verran mahtipontisesti kuorrutetusti kolmikon rock soi, että keikoilla tarvittaneen ylimääräisiä käsipareja avuksi.

21st Century Breakdown on katsantokannasta riippuen joko halpahintainen yritys toisintaa American Idiotin sinänsä yllättävä hittikaava, tai sitten se on omilla jaloillaan seisova sisarteos. Itse kallistuisin hieman enemmän jälkimmäisen vaihtoehdon puolelle.

Levyllä on tukku erinomaisia sävellyksiä, mutta myös niiden vastapainoksi vetelämpiä vetäisyjä. Mikä ei sinänsä ole ihme: 18 biisin pituinen kokonaisuus kestää lähes 70 minuuttia. Jälleen kerran on pakko todeta, että vähempikin olisi varmasti riittänyt. Cd-levyä ei ole pakko ahtaa täyteen.

JUHO HÄMÄLÄINEN

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.