HS: Kirjailija Matti Paavilainen on kuollut

Paavilainen oli kuollessaan 85-vuotias.

Kirjailija Matti Paavilainen on kuollut, uutisoi Helsingin Sanomat torstaina. Suomessa ensimmäisenä kirjallisuuden läänintaiteilijaksi valittu Paavilainen kuoli 85-vuotiaana Kotkassa 23. joulukuuta.

Monipuolinen Paavilainen julkaisi enimmäkseen lyriikkaa, mutta hänen kynästään syntyi myös novelleja ja draamaa. Paavilainen toimi niin ikään kirjallisuuskriitikkona ja -opettajana.

Matti Paavilainen sai J. H. Erkon palkinnon esikoisteoksestaan Sukukartta vuonna 1964. Valtion kirjallisuuspalkinnon hän pokkasi vuonna 1982 runokokoelmasta Unohduksen huvilat.

Runoilijana Paavilainen sai kiitosta muun muassa siitä, että hän liikkui runoutemme suuntien keskellä yleensä akanvirrassa, vastoin yleistä suuntausta.

Paavilainen toimi Kymen läänissä läänintaiteilijana vuosina 1972–1984.