Hair ja Päivänsäteet palaavat, mutta Sydänmaa-näytelmän koko esityskausi peruttiin Jyväskylän kaupunginteatterissa

Jyväskylän kaupunginteatterin suuri näyttämö on jälleen turvallinen ja käyttökunnossa. Lavanostimia ei edelleenkään voi käyttää, mutta ne on tuettu siten, että näyttämön lattia on tasainen ja turvallinen. Myös toissa torstaina kesken Sydänmaa-näytelmän ennakkoesityksen romahtanut nostolava numero neljä on onnistuttu nostamaan ja tukemaan lattiatasoon.

Nostimen romahduksen jälkeen esitystoiminta suurella näyttämöllä on ollut keskeytyksissä lukuun ottamatta aivan lavan etuosassa esitettävää Miehen kylkiluu -näytelmää.

Jyväskylä Sinfonia pystyy esiintymään suunnitellusti suurella näyttämöllä keskiviikkona ja torstaina. Pian esityksiin palaavat myös musikaali Hair ja komedia Päivänsäteet.

Sen sijaan suuren näyttämön uutuudeksi aiottua Sydänmaata ei nähdä lainkaan ainakaan kevätkaudella. Kerta on historiallinen: tekninen vika ei tiettävästi ole kertaakaan johtanut kokonaisen esityskauden peruuntumiseen Jyväskylän kaupunginteatterissa.

Sydänmaan peruuntuminen kokonaan johtuu siitä, että sen lavastus perustuu suuressa määrin nostimien avulla lavalle luotuihin korkeuseroihin. Päivänsäteissä lavanostimia käytetään vain yhdessä kohtauksessa ja Hairissa hieman enemmän. Molemmista muokataan nyt tasaisen lavan versiot.

Lavanostinviat aiheuttavat myös huomattavia taloudellisia menetyksiä.

– Pelkät pääsylipputulomenetykset ovat tähän asti yli 100 000 euroa. Siis tähän asti, sanoo teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .