Hancock

Hancock Nähtyäni Hancockia puolisen tuntia ihmettelin kovasti, miksi amerikkalaiset kollegani sitä noin viikko sitten urakalla haukkuivat. Supersankarielokuvissa olikin jo aika päästä postmodernille tasolle. Supersankarisarjakuvat menivät sinne jo vuonna 1986 kun Frank Millerin Batman-näkemys Dark Knight ilmestyi. Hancockin päätyttyä minun oli kuitenkin pakko yhtyä amerikkalaisten kriitikoiden näkemykseen. Harmi että lupaavasti alkava elokuva sössitään lopulta näin pahasti.

Hancock sijoittuu nykyaikaan, joka poikkeaa reaalimaailmasta vain yhdellä tavalla. Los Angelesissa vaikuttaa ihan oikea supersankari Hancock ( Will Smith). Hancock osaa lentää, hänellä on supervoimat, hän kestää mitä vaan eikä vanhene lainkaan. Mutta Hancock on pummi ja alkoholisti. Hän suhtautuu sankarin hommiin vastentahtoisesti ja saa aikaan valtavia materiaalituhoja. Poliisi, media ja tavallinen kansa vihaa Hancockia. Hancock pelastaa Rayn ( Jason Bateman), joka on pr-alan ammattilainen. Maailmanparantaja Ray haluaa auttaa Hancockia. Hancock itse saa parantaa elintapojaan, ja Ray parantaa hänen julkisuuskuvaansa.

Kuulostaa lupaavalta asetelmalta kevyeksi kesäiseksi viihdepalaksi, vai mitä? Tehän tiedätte kaavan: suuri budjetti, komeita erikoistehosteita, vauhtia, huumoria ja supertähti pääroolissa. Sellaista elokuvaa lupaa myös Hancockin mainokset ja traileri. Loppujen lopuksi katsoja kuitenkin saa yllättävän vakavamielisen ja synkän elokuvan. Varsinkin lopussa räjähtää suoranainen angsti-pommi. Väkivaltakin on loppupuolella sävyltään vääränlaista, kumman sadistista.

Heikko käsikirjoitus

Mikään ei tietenkään kiellä sitä, etteikö Hancock saisi olla vakavasti otettava draamajännäri aikuiseen makuun. Mutta ollakseen sellainen käsikirjoituksen pitäisi olla sata kertaa parempi. Lisäksi elokuvan alku ja loppu pitäisi silloin olla samaa paria. Nyt ne ovat kuin aivan eri elokuvista. Erityisen pitkästyttäviä ovat kaikkein dramaattisimmiksi tarkoitetut kohtaukset. Ne eivät tunnu katsojista yhtään miltään, tai tuntuvat enintään tylsiltä.

Harmi että en voi kertoa juonellisista typeryyksistä ja epäloogisuuksista lähemmin monien ihmisten sairastaman spoileri-kammon vuoksi. Hancockin alamäki alkaa juonen yllätyskäänteestä. Samalla logiikka heitetään ulos ikkunasta, eikä millään ole enää mitään väliä.

Ihan kuin elokuvan tarinaa olisi pohdittu vasta kuvauksissa, eikä kukaan olisi silloin välittänyt aiemmista tapahtumista ja puheista yhtään mitään.

Mytologia Hancockin taustalla on antikliimaksi, jos sitä nyt voi edes mytologiaksi kutsua. Kun tomppelimainen juoni yhdistyy virheelliseen tyylinvalintaan, ei katsojalla ole syytä riemuun.

Kaikesta huolimatta Hancock on menestynyt hyvin, koska Will Smithillä on juuri nyt putki päällä. Pelkästään hän riittää tuomaan kansan teattereihin.

Will Smith on tae sille, että elokuva on laatuviihdettä, vaikka ei oikeasti olisikaan.

MARKO AHONEN