Hannu Mäkelä – Musta on meri

Vastikään 70 vuotta täyttänyt Hannu Mäkelä kirjoittaa luopumiseen valmistavia runoja. Musta on meri on saanut mottonsa Aleksandr Pushkinilta, ja näissä sarjoissa on samaa tyyntä kohtalon hyväksymistä. Päivät loittonevat, mutta yhä ”rakkauden kieli puhuu ihon sanoja”. Kaikista menetyksistä huolimatta ja nimenomaan katoavaisuutta vasten toisen ihmisen lämpö on tärkeintä.

Slaavilaisuus läpäisee teoksen. Paikannimet ja tapakulttuuri luovat konkretiaa, mutta olennaisempi on mielentila. Itäinen mystiikka näyttäytyy lohduttajana: jos rituaalit auttavat, miksei niitä sallisi itselleen?

Teoksen kuvasto on harvapiirteistä. Tässä runomaisemassa uni ja meri ovat yllättävänkin perinteisesti keskeisimmät elementit. Mäkelä kirjoittaa muistiinmerkintöjä, jotka muuttuvat kliseisiksi, kun runominä alkaa jakaa elämänohjeita. Viittaus Erno Paasilinnaan vaikuttaa pokkaukselta kustantajan suuntaan, ja Uuno Kailas -muunnelma on lattea. Varsinkin runojen lopukkeita vaivaa ponnettomuus.

Silti teoksen hiljainen rauha koskettaa. Lopussa on tilinpäätöksen tuntua. Olennaisen äärellä voi olla levollinen. ”Mitään yletöntä en enää sano koskaan, / aina tulen kiittämään näistä hetkistä.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.