Hannu Raittila – Terminaali

Hannu Raittila osoittaa uutuudellaan kuuluvansa edelleen kiinnostaviin kirjailijoihimme. Terminaali-romaani kaartuu eheäksi kuvaksi nykyajasta, vaikka kaikki osat eivät solahdakaan sujuvasti kerrontaan.

Terminaalissa toimivat Raittilalle tuttuun tapaan useat ihmiset: merivoimien kommodori Johan, Yleisradion draamatuottaja Pirjo, näiden tytär Paula ja Paulan ystävä Sara. Heidän kauttaan Raittila kartoittaa Maata siivin, purjein ja tietoliikennebitein. Hän myös näyttää sukupolvien kiertokulun loitontamalla ja lähentämällä perheenjäseniä.

Sara ja Paula muodostavat jo päiväkodissa perheen kahdestaan. Saran äiti on yksinhuoltaja, moniongelmainen sekakäyttäjä. Paulan äiti Pirjo taas on oppinut nuoruudessaan Sonkajärvellä, että lapsen tulee itsenäistyä mahdollisimman varhain.

Pirjon ja Johanin avioliitto kestää pari viikkoa ja Johan menettää yhteyden lapseensa. Niinpä nokkelat tytöt kotiutuvat lentokentälle. Myöhemmin he lentävät ympäri maapalloa.

Jo Raittilan ensimmäisen romaanin Ei minulta mitään puutu tapahtumapaikkaa, lestadiolaisten suviseuroja, pidettiin maailman vertauskuvana.

Sittemmin Raittila on ulottanut tuotantoaan yli Suomen rajojen: Finlandia-palkittu Canal Grande esittelee Venetsiaa, Marsalkan päähenkilö Mannerheim vanhenee Sveitsissä. Terminaali yltää täysin kansainväliseksi. Pirjon suulla Raittila tulkitsee tekstiään: ”Olennaisin muutos maailmassa minun elinaikanani on globalisaatio”, ”lentokenttä on globalisaation keskeinen näyttämö”.

Raittilalle ominaisesti suuri osa tekstistä koostuu totisesta insinöörimäisestä selostuksesta. Asiallisuudessaan se muistuttaa paikoin tietokirjaa, paikoin Ilkka Remeksen trilleriä vaikka jännitys jää laimeaksi. Juonikin lähenee trilleriä ja elävimmässä kohtauksessa juostaan korttelissa, jota väijyvät tarkka-ampujat.

Vakavimmillaan Terminaali kertoo vääryyksistä: Gazan saarto rinnastuu Leningradin piiritykseen, Lähi-idässä liikkuu suomalaisia aseita ja popsimme Etelä-Euroopan kasviksia, joiden tuotanto perustuu laittomaan työvoimaan vailla sosiaali- ja työoikeusturvaa.

Romaani muistuttaa, että todellisia elintasopakolaisia olivat Suomesta Uuteen maailmaan ja Ruotsiin lähteneet sadattuhannet siirtolaiset.

Terminaalissa Raittila viittaa varsinkin Raamattuun. Älykäs huumori ropisee ilkikurisesti ja purskahtaa parodiaksi tai tragikomediaksi.

Tyylilajeilla leikkien kirjailija tömäyttää näkökulmat vitsikkäästi vastakkain. Mehevimpänä hersyy tutkimus ”Hengaajien historia. Tyttöjen alakulttuuri Helsinki-Vantaan lentoasemalla 1992–2003”. Siinä Raittila näyttää kyntensä sosiologina kuten Kari Hotakainen romaanissa Juoksuhaudantie.

Mainioista aineksista koostuva Terminaali olisi kaivannut karsintaa. Romaani alkaa kiehtovasti, mutta keskellä kirjaa Raittila näännyttää lukijan. ”Matkan rauhallinen jakso oli kuin keski-ikä: tasainen ja vähän uuvuttava lento valtameren yli.”

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.