Hannu Rajaniemi Fraktaaliruhtinas

Hannu Rajaniemi on scifi-kirjailija, josta on tykätty intoilla viime vuosina. Syynä saattaa olla se, että harva suomalainen on väitellyt tohtoriksi säieteoriasta, asuu Briteissä ja kirjoittaa kirjoja englanniksi.

Tai sitten elämöinnin aihe nousee Rajaniemen eeppisistä ja suorastaan jamesjoycemaisen vaikeaselkoisesta proosasta. Useampikin kriitikko sekä tieteiskirjallisuuden ystävä ei ole ollut oikein varma lukemastaan, joten on helppo olla varmuuden vuoksi sitä mieltä, että kyllä tässä nyt on mestaritason kirjoitusta.

Itse en ole yrityksestä huolimatta päässyt karavaanin mukaan. Rajaniemen tieteistrilogian ensimmäinen osa Kvanttivaras julkaistiin toissa vuonna. Se esitteli mystisen päähenkilön, Varkaana tunnetun veijari Jean le Flambeurin. Ihmiskunta on levittäytynyt ympäri aurinkokuntaa. Fantastisen teknologian avulla tehdään sekä ihmeitä, että aiheutetaan tuhoa.

Fraktaaliruhtinas jatkaa siitä, mihin Kvanttivaras jäi. Nyt Varkaan on lähdettävä kohti Maa-planeettaa tehtävässä, jota en oikein ole ymmärtänyt koko romaanin aikana.

Tarkoituksena on kai löytää erään suurmiehen persoonan kopio jotakin tarkoitusta varten. Toisaalla seurataan nuoren kurtisaanin ja mahtisuvun tyttären Tawaddud Gomelezin edesottamuksia, hänen joutuessa osoittamaan edes jonkinlaista arvoa suvulle ja kotikaupungilleen opastamalla Sobornost-klikin edustaja Sumangurua murhatutkimuksissa.

Kaikki tämä on hyvin monisyistä ja vaikeaselkoista. En ole perillä kaikkien tapahtumien vaikuttimista ja logiikasta edes kirjan luettuani.

Fraktaaliruhtinasta on hehkutettu Inception-elokuvan ja Tuhannen ja yhden yön tarinoiden sekoitukseksi, mikä sinällään on kovin eksoottista ja jännittävää, mutta Rajaniemen sirpalemaisen, tyylittelevän ja kryptisen kerronnan kyydissä rimpuillessa tulevaisuuden maailman majesteettisuutta on vaikea jäädä ihailemaan.

Rajaniemi ujuttaa tarinoita tarinoiden sisään, ja juoni etenee välillä tuskastuttavan hitaasti. Teknologisia visioita ja sanastoa vyörytetään jatkuvalla tulvalla selittämättä useinkaan sen kummemmin, mistä on kyse, jolloin tekstin ymmärrettävyys kärsii aivan kuin tankkaisi vieraan kielen alkeita.

Scifi-romaaneissa henkilöt ovat tyypillisesti välineitä tarinankerronnalle. Harvemmin kuitenkaan ne jäävät niin etäisiksi, että arvon vielä toisen kirjan jälkipuoliskolla, että kukas nyt olikaan kuka.

Jos Rajaniemen tarkoituksena on ollut kirjoittaa scifi-kirjallisuuden monumentti, jota tulkitaan kirjallisuuden opintopiireissä vielä vuosikymmenienkin päästä, on hän onnistunut erinomaisesti. Eikä sillä, hetkittäin nautin Fraktaaliruhtinaan lennokkaista maisemista, mutta viihdyttävänä ja soljuvana romaanina kirja on kehno. Sen lukeminen tuntuu pikemminkin työltä kuin huvilta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.