Hannu Rautakallio - Tapaus Raoul Wallenberg

HANNU RAUTKALLIO
Tapaus Raoul Wallenberg
Paasilinna 2009, 255 s.
Ruotsin talouselämän 1900-luvun mahtikaksikon, Wallenbergin veljesten Jacobin ja Marcuksen kolmannen veljen pojan, Yhdysvalloissa ennen toista maailmansotaa arkkitehdiksi valmistuneen Raoul Wallenbergin kohtalosta on kirjoitettu tuhansia lehtiartikkeleja ja satoja kirjoja. Näitä tekstejä kertoo tutkailleensa kymmeniä vuosia Suomessa monesti kohua aiheuttanut lähihistoriamme tutkija Hannu Rautkallio.

Historian salaisuuksien selvittäjänä Rautkallio on tehnyt enemmänkin: hän on etsinyt 16.1.1945 Budapestissa puna-armeijan "huostaan otetusta" Raoul Wallenbergista kertovia asiakirjoja ruotsalaisista, venäläisistä, brittiläisistä, amerikkalaisista, saksalaisista ja suomalaisista arkistoista. Lähteiden perusteella Yhdysvaltain tiedustelun taloudellisella avulla kymmeniä tuhansia Unkarin juutalaisia kaasukammioista pelastaneen nuoren ruotsalaisen diplomaatin kohtalosta muodostuu lohduton kuva.

Ruotsin ulkoministeriön ammattivirkamiehet sabotoivat muutoinkin veltoiksi jääneitä yrityksiä nuoren Wallenbergin pelastamiseksi. Wallenbergien perhedynastiassa vallan ottanut presidentti Urho Kekkosen ystävä Marcus ei ennättänyt veljenpoikaa ajatella puolustautuessaan saksalaisomaisuuden kätkemistä koskevilta syytöksiltä. Ja jos SKF:n laakerit olivat pyörittäneet Natsi-saksan sotakoneita, niitä löydettiin jo Korean sodan aikana romuksi ammuttujen kiinalaisten, neuvostoliittolaisvalmisteisten panssareiden tornikehistä. Wallenbergien veljekset eivät kaivaneet vallanjakajaa edes omaa sukunimeään kantavien piiristä.

Tarkka kuolinpäivä?

Kun keskustelu Raoul Wallenbergin kohtalosta on noussut uudelleen ruotsalaisiin otsikoihin 2000-luvulla Rautkallion kokoama karsea kuva ruotsalaisten mahtimiesten ja päättäjien piittaamattomuudesta herättää varmasti ainakin pohjoismaista huomiota.

Ensimmäisiä syyllisiä ihmisiä pelastaneen arkkitehdin tragediaan olivat tietenkin punaisen hirmuhallinnon byrokraatit, joita voi kai nimittää vaikkapa verikoiriksi. Virallisesti Raoul Wallenbergia ei ole vahvistettu vieläkään kuolleeksi, vaikka hänen syntymästään tulee ensi vuosikymmenellä kuluneeksi sata vuotta. Niinpä Rautkalliokaan ei kirjoita Ljubjanka kakkosen salaisen vankilan asukin viimeisen elinpäivän vuosilukua.

Se on kuitenkin tiedossa, tai ainakin sellaisen tiedon todennäköisyys on huomattavan suuri. Trotskin salamurhan ja monien Venäjän valkoisten kenraalien "eliminoimisen" hoidelleen NKVD:n (myöhemmin KGB:n) kenraalin Pavel Sudoplatovin muistelmissa Raoulin kohtalo kerrotaan venäläisten todistajien ja asiakirjojen perusteella uskottavasti. Muistelmat perustuvat amerikkalaisten ammattijournalistien haastatteluihin ja niiden totuudellisuus on vahvistettu lähteiden avulla.

Sudoplatovin mukaan Suomessa Neuvostoliiton herrasmiesvaltiomiehenä tunnetun Nikolai Bulganinin käsky nuoren Wallenbergin pidättämisestä perustui siihen että niin Josif Stalin kuin hänen "rautaperseeksi" kutsuttu ulkoministerinsä Vjatsheslav Molotov halusivat kiristää kaksilla tai kolmilla korteilla pelailevaa Ruotsin mahtavaa pääomasukua. Jo aiemmin Marcus Wallenbergin raportoitiin ihastuneen korviaan myöten Tukholmassa NKVD:n vakoojaan Zoja Rybkinaan, Suomessa rouva Jartsevina tunnettuun kaunottareen.

Käskyn vangitun Wallenbergin myrkyttämisestä antoi Molotov. Vanki menehtyi "sydänkohtaukseen" sellissään 16.7.1947 ja hänen ruumiinsa tuhkattiin välittömästi.

Venona viimeinkin

Rautkallion uuden teoksen kirjallisuusluettelossa Sudoplatovin muistelmia ei yllättäen mainita lainkaan. Muita lähteitä on kuitenkin musertava määrä.

Rautkallio ansaitsee teoksellaan kiitokset perusteellisuudesta, jota muutama pieni vuosilukuvirhe ei miksikään muuta. Silmiin sattui sellainenkin seikka, että Rautkallio on käyttänyt hyväkseen niin sanottua Venona-aineistoa. Nimi tarkoittaa läntisten tiedustelupalvelujen, ja ennen muuta amerikkalaisten, selvittämiä Neuvostoliiton asiamiesten salakieliviestejä.

Niitä on kymmeniä tuhansia, ja nykyään ne ovat julkista tavaraa. Joukossa on myös Suomea koskevaa materiaalia, jota historioitsijamme eivät kuitenkaan ole tähän mennessä osanneet mielestäni hyödyntää.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.