Harrastajateatterikesä: Nuoren Wertherin kärsimykset oli audiovisuaalinen ja esteettinen aarre

Leichner & Klemettinen

Nuoren Wertherin kärsimykset

Jyväskylän kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä 17. 8. 2018

Johann Wolfgang von Goethen esikoisromaani kuvaa nuoren ja herkän taiteilijan Wertherin epätoivoista ja pakkomielteistä rakastumista nuoreen Lotteen Wahlheimin kaupungissa. Epätoivoisen rakkaudesta tekee paitsi se, että Lotte nai toisen miehen, Albertin, myös se, että Werther kokee saavansa elämänvoimansa ja itsensä toteuttamisen yllykkeen viime kädessä rakkauden kautta.

Kun Wertherin unelma tuhoutuu, Werther tuhoutuu. Tätä tuhoutumista on tarkasteltu monesti kärsivän taiteilijan arkkityypin näkökulmasta, joka voitaisiin kuvata ylitsevuotavassa tunteellisuudessaan kiusallisen banaalisti.

Eero Leichnerin ohjaama monologi on onneksi kaiken latteuden vastakohta. Benjamin Klemettinen kuvaa roolityöskentelyssään Wertherin tuskan kenen tahansa tuntevan olennon positiosta käsin, ei esimerkiksi rajatusti ummehtuneen taiteilijamyytin kautta, mikä toki olisi myös mahdollinen näkökulma.

Benjamin Klemettinen sisällyttää Wertherin hahmoon ihmiselämän olennaisimmat hetket itkuineen ja nauruineen. Klemettisen kyky räjäyttää Werther milloin syvästä lamaannuksesta, milloin vastustamattoman huumorin sävyttämästä olemassaolon onnellisesta ihmettelystä myrskyävään eksistentiaaliseen ahdistukseen aiheuttaa monia vilunväristyksiä vajaan puolitoistatuntisen esityksen aikana.

Goethen kirjeromaani mahdollistaa mainiosti kronologisen väljyyden eli tekstikatkelmien yhdistelyn sieltä täältä palvelemaan parhaalla mahdollisella tavalla esityksen dramaturgisia vaatimuksia, suomen kielen suosituilla voimasanoilla väkevästi värittäen.

Eero Leichnerin ohjauksessa Wertherin kirjeiden katkelmien yhdistely on toteutettu briljantisti, kun myös 1700-luvulla kirjoitetun romaanin typerän yksipuolinen miehisen rakastamisen korostaminen on aiheellisesti sivussa.

Valojen ja musiikin dynaamisesti kallisarvoinen rooli tarinankuljetuksessa tekee näytelmästä audiovisuaalisen kultakimpaleen. Mikä sopisi paremmin taustoittamaan Wertherin kärsimysten katkeransuloista tunnelmaa, kuin vaikkapa Edith Piafin chansonit?

Harrastajateatterikesän viimeinen esitys on sunnuntaina kello 11 nähtävä Helsingin Gayteatterin Homomman Suomen historia.

Uusimmat

Kulttuuri

Ilmastonmuutos ja yläkoulujen maailma aiheina – Siperian nuorisoteatterien ensi-iltojen sarja starttaa Jyväskylässä

Puolensataa runoilijaa lausuu Eduskuntatalon portailla ilmastolakon tueksi

Taideakatemian 25  000 euron kuvataidepalkinnon ehdokkaat julki – palkinto jaetaan toukokuussa

Arvio: Pate Mustajärven teatterikeikka nojasi laulajan karismaan, mutta se ei riitä jos osa esityksistä on kuin lavalle heitettyjä raatoja

Sarja seitsemästä adoptoidusta sisaresta teki irlantilaisesta Lucinda Rileysta maailmankuulun – "Se tuli kuin ilmestys"

Sopraano Kajsa Dahlbäck, Electronic Chamber Music ja La Kala -ooppera esiintyvät Jyväskylän Kesän konserttiohjelmassa

Kirja-arvio: Kitarasankari kertoo elämästään – yhtyeenjohtaja ei lopulta paljoa eroa toimitusjohtajasta

Pianotaiteilija Olli Mustonen esiintyy Keuruun kirkossa keskiviikkona 27. maaliskuuta - ohjelmassa Beethovenin pianosonaatteja

Kirja-arvio: Elämä riisuu ihmisen – Eeva Kilpi kirjoittaa viisaasti vanhuudesta ja yksinäisyydestä sekä ekologisista ja tasa-arvon kysymyksistä

Ooppera-arvio: Alistetun kohtalo periytyy – Alban Bergin sosiaalikriittinen Wozzeck ei ole menettänyt ajankohtaisuuttaan

KSML.fi:n uutiskirje

Tilaa KSML.fi:n uutiskirje. Saat joka iltapäivä viisi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Tilaus on maksuton.