Haruki Murakami – 1Q84

Japanilaista Haruki Murakamia (s. 1949) povattiin taas Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittajaksi, mutta toisin kävi. Murakamin kolmiosaisen pääteoksen 1Q84 luettuaan ymmärtää, miksi japanilainen ei palkintoa tänäkään vuonna voittanut.

1Q84 on yli 1 200 sivun mittainen fantasiaa, rakkaustarinaa ja jännityskertomusta yhdistelevä järkäle. Kirjan kertomus on kiehtova, mutta sen olisi voinut hyvin tiivistää keskivertoiseen romaanimittaan. Tarinassa seurataan kahta päähenkilöä: kirjallisesti lahjakasta matematiikanopettajaa Tengoa, joka päätyy teinityttö Fuka-Erin romaanin haamukirjoittajaksi, sekä liikunnanohjaajaa Aomamea, joka salamurhaa väkivaltaisia miehiä.

Fuka-Erin kertoma tarina salaperäisestä pikkuväestä tunkeutuu Tengon ja Aomamen elämiin ja taustalla vaikuttaa pelottava uskonlahko nimeltä Sakigake. 1Q84 on rinnakkaistodellisuus, jossa taivaalla paistaa kaksi kuuta, vaikka asiat ovat muuten melkein samalla mallilla kuin vuoden 1984 oikeassa todellisuudessa. Todellisuudet ovat kuin eriytyneet junaraiteet.

Kirjan yhteyttä George Orwellin romaaniin Vuonna 1984 on hankala perustella. Orwellin kirjan Isoveljelle ei ole vastinetta, kyse ei ole totalitaristisesta poliisivaltiosta, eikä Murakamin romaani pohdiskele samoja teemoja.

Muutenkin ajankuva on ohut – 1980-luvun Japani ei eroa nykyajasta kuin muutamissa yksityiskohdissa ja pienin päivityksin tarina voisi kertoa tästä päivästä.

Murakami on kasannut tarinaan kiinnostavat elementit. Lukeminen on kyllä sujuvaa ja viihdyttävää, mutta juonenkäänteet arvattavia ja hahmot omituisen yksioikoisia.

Pahinta on puuduttava toisto. Juonenkäänteet kerrataan uudelleen, jotta jokainen lukija pysyy varmasti mukana. Henkilöiden suhtautuminen käänteisiin perataan perusteellisesti ja suorasanaisesti. Heidän ajatuksensa on erotettu kolmannen persoonan kerronnasta kursiivilla, joka tuntuu laiskalta ja lukijaa väheksyvältä tavalta. Varmuuden vuoksi kirjan ydinlauseet on valmiiksi lihavoitu tekstiin.

Päähenkilöiden Tengon ja Aomamen elämiä ujutetaan toisiaan kohden äärimmäisen kärsivällisesti. Arkitoimien selostukseen käytetään valtavasti sivuja. Aomame ei esimerkiksi tee kolmannessa kirjassa juuri muuta kuin tuijottelee parvekkeelta läheistä leikkikenttää.

Viipyilevän kerronnan antaisi anteeksi, mikäli kieli olisi omaperäistä. Valitettavasti näin ei ole. Johtuneeko kaksoiskäännöksestä – teksti on käännetty englannin kautta suomeksi – , että kielen sävyt ovat hävinneet jonnekin matkalla?

Rakkaustarina on lopussa karamellisoitu ääriromanttinen satu. Fantasia- ja jännityskertomuksena 1Q84 toimii paremmin ja on sukua Stephen Kingin pitkille jännäreille. Kyse on Murakamin lukijoille tutusta maagisesta realismista.

Kirja julkaistiin kahdessa osassa. Osat 1 ja 2 ilmestyivät keväällä ja lokakuussa ilmestyneeseen kolmanteen osaan kohdistui kovia odotuksia. Loppua kohden eri aikatasoihin siirtyvässä kerronnassa jännitys tiivistyi, mutta miksi ihmeessä keskeiset juonenkäänteet paljastettiin ennen aikojaan?

Elämänilonsa menettäneistä ja yksinäisistä hahmoista olisi saanut kaivettua syvemmän filosofisen ulottuvuuden. Nyt käteen jäi epämääräinen ajatus siitä, että äärimmäinen uskonnollisuus johtaa ongelmiin. Mikäli ohjeita uskaltaa maassaan kansalliskirjailijan asemassa olevalle antaa, Murakamin kannattaisi keskittyä jatkossa tiiviimpään ilmaisuun.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.