Haukatkaa happea!

PMMP Veden varaan

SonyBMG Rusketusraitojen jälkeen PMMP ei jäänyt aurinkoon loikomaan, vaan on levy levyltä lipunut synkempiin vesiin. Viidennellä levyllä Veden varaan ollaan jo tosi syvällä. Iloa ei tihku yksikään biisi, ainakaan lyriikoiltaan. Onnen voi löytää se, joka osaa unohtaa sanat ja tarttua niiden sointiin.

Paula Vesala ja Mira Luoti laulavat surullisia railakkaasti ja hauraasti hapuillen. Koskettavinta PMMP:n melankolia on niissä biiseissä, joissa se ladataan lakoniseen lateluun.

Suorin sanoin levyllä ei kerrota kummankaan äitiyslomasta. Eihän niitä tarvitse työhön sotkea. Levyn kuultuani tekisi kuitenkin mieli kysyä, onko teillä oikeasti ollut näin kamalaa. Vai miksi nämä riipivät tekstit ja pakkashuuruinen soundi?

Levyn toisessa singlessä Lautturi lakonisuus on parhaimmillaan, jopa suloista. Sitä edeltävässä San Franciscossa on samoja aineksia.

Avausbiisi Kuvia on nimenomaan railakas. Sen muhkea taustakaiku jäätää. Single Viimeinen valitusvirsi ja levyn päätös Se vaikenee joka pelkää ovat raskaasti voimissaan.

Levyn loppupuolen Pariterapiaa kuplii heleästi kurjasta aiheesta. Kuulostaa siltä kuin lapset laulaisivat sanoja, joita eivät ihan ymmärrä. Aavistus bändin pari vuotta sitten ilmestynyttä lastenlevyä, Puuhevosta, jäi sittenkin mukaan.

Merimiehen vaimo on vanhuuteen särkyvää kristallia ja vakuuttaa asiallaan. Älä vain nai miestä, joka ei ole kotona kotonaan. Sitten seuraa hauraista haurain Tulva.

Toiseksi viimeinen Lapsuus loppui yllättää monesti ja hymyilyttää. Yleinen teema kolmekymppisten levyillä, iskee silti.

Tällä kertaa Paula ja Mira laulavat paljon erikseen. Se tukee runsaasti pirstottuja biisejä. Tulos on kuulaampi kuin ennen, pianonkin ansiosta. Sähkökitara on melkein unohdettu, mutta lopputulos on lähempänä goottirokkailua kuin perinteistä poppia. PMMP:n luottotuottaja Jori Sjöroos lienee hänkin kaivannut jotain uutta.

2000-luvun alusta PMMP on edennyt pitkin harppauksin, omaan maailmaansa. Sinne varmasti mahtuisi, vaikka ote olisi hieman rennompi, pirteämpi, kunnianhimoinen niin, ettei se pistä silmään.