Haute Couture - Taidekeskus Honkahovi

TAIDEKESKUS HONKAHOVI

Haute Couture

Mäntässä 14.8. saakka
Huippumuotia kuvaava nimi Haute Couture lataa suureellisia odotuksia Honkahovin kesänäyttelylle. Odotuksiin vastataan jo ennen taidekeskuksen ulko-ovea. Oven edessä seisoo valtava Tausta, Krister Gråhnin ja Veikko Halmetojan teos, jonka edessä on pakko miettiä, miten teoksen haluaa kohdata. Päästäkseen sisään näyttelyyn teos on kierrettävä nurmikon kautta. On selvää, että nyt ollaan täysin taiteen armoilla.

Muodin, mainosten ja internetin maailmasta ammentava näyttely on suoraan sanottuna hauska. Taiteilijat ovat revitelleet tekemällä jättimäisen sorsan, surrealistisia kenkäveistoksia ja sarjakuvaa. On selvää, että hyvin pienet vihjeet riittävät visuaalisessa kulttuurissa suunnistamiseen. Tunnistamme elinympäristössämme kuvan mainokseksi tai vaatteen muodiksi automaattisesti.

Toisella puolella kiiltävää muotimaailmaa on arki. Arjen todellisuus tunkeutuu Honkahovin hienoon kirjastoon Liisa Hietasen virkkaamien ja neulomien teosten kautta. Lattialla on langasta tehty Salen muovikassi, tuolissa istuu mies verkkarit jalassa. Tekeekö taiteeksi muuttaminen muovikassista tarpeeksi hienon tähän ympäristöön?

Johanna Havimäki on kääntänyt muodin suunnan. Hän muuttaa nahkaisia vaatteita takaisin eläimiksi. Teokset ovat väkivaltaisen surrealistisia. Surullisin silmin tuijottavat eläimet eivät herää henkiin, vaikka kuinka yrittäisi. Osa Havimäen eläimistä onkin päätynyt päinä seinälle kuin metsästysmuistot. Nahkatakit ja -kengät ovat eräänlaisia metsästysmuistoja nekin.

Toisella tavalla käännettyä muotia edustavat Tärähtäneiden ämmien ( Katriina Haikala ja Vilma Metteri) vaatteet, jotka juhlivat mahamakkaroita, riippuvia rintoja ja karvoitusta. Todella kauniisti toteutetuissa asuissa korostetaan finnejä ja suonikohjuja. On yhtä keksittyä pitää karvattomuutta kauniina kuin juhlia esimerkiksi silmäpusseja. Ruumiin pilkkominen osiin johtaa aina keinotekoiseen lopputulokseen.

Vaikka muoti vaikuttaa tuoreelta, se on koko ajan jäämässä vanhaksi ja pilaantumassa. Tätä kiertokulkua kuvaavat Kirsti Tuokon luurankomaiset mallit, jotka uhkaavat kuivua ja käpristyä pois jo ennen catwalkin päättymistä. Yllätyksen pilaamisen uhalla paljastan, että katsoja pääsee itsekin näyttelyssä katseltavaksi. Jarno Vesalan Olet tässä -teoksessa voi seurata muita Honkahovissa liikkuvia ihmisiä valvontakameroiden kautta. Samalla kun valvonta loukkaa yksityisyyttä, se antaa meille juuri sitä, mitä me haluamme - pääsemme huomion keskipisteeseen, katseen kohteeksi.

Haute Couture on hyvien, työnsä osaavien taiteilijoiden irrottelua ja lajissaan verrattoman hieno kokemus. Näyttely on huippuunsa viritetty ja viimeisen päälle toteutettu näytös, jossa jokainen neulanpisto osuu.

Kesänäyttely 2011 Haute Couture Taidekeskus Honkahovissa (Johtokunnantie 11, Mänttä) 14.8 saakka. Näyttely on avoinna joka päivä klo 11-18 (28.6.-31.7. välisenä aikana torstaisin klo 11-20).

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.