Hector: Hauras (Sony Music)

Vanhan liiton artisteista Pepe Willberg teki tänä vuonna näyttävän paluun Saimaa-yhtyeen ja Matti Mikkolan kera. Nyt vuorossa on Hector, jonka edellisestä albumista (Ei selityksiä) on vierähtänyt jo kymmenen vuotta.

Toisin kuin Willberg, Hector ei etsi uutta suuntaa nuoren polven tekijöiden kanssa, vaan jatkaa hyvin alkanutta yhteistyötään tuottaja Okko Larun kanssa. Onnistunut ratkaisu, sillä lopputuloksena on eheä albumi, joka nousee laulaja-lauluntekijän myöhäistuotannon parhaimmistoon.

Kappaleidensa puolesta Hauras on takuuvarmaa Hectoria. Sovitukset ovat isoja, mutta niiden takaa löytyy maailman tapahtumiin edelleen kärkkäästi kantaa ottava ja vuolaasti rakkaudesta laulava folkkari.

Tämänkertaista parhaimmistoa edustavat Kotijumala, Taivassielut sekä radiohitiksikin kelpaava Huhtikuu (julma kuu).

Mukana on myös kolme vanhempaa käännöskappaletta: Jos lehmät lentää osais (David McWilliamsin The Days of Pearly Spencer), Tähän vuodenaikaan (Gordon Lightfootin Pussywillows Cat-Tails) sekä 1970-luvun hitti Lainaa vain eli Carole Kingin Child Of Mine. Näistä jälkimmäisellä kuullaan myös laulun alkuperäistä esittäjää Maaritia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.