Helsingin Taiteiden yössä herätetään henkiin jättiläisiä

Helsingin juhlaviikkoja vietetään tänä vuonna muun muassa jättiläisiä tekemällä. Kaupunkilaiset on kutsuttu rakentamaan otuksia pajusta ilmaisissa työpajoissa, joita on Lasipalatsissa, kulttuurikeskus Stoassa ja Espoon modernin taiteen museon EMMAssa. Kahdeksanmetriset jättiläiset herätetään henkiin Senaatintorilla Taiteiden yönä 20. elokuuta klo 19.

Taiteiden yöhön on ilmoittautunut parisensataa tapahtumaa. Illan ja yön aikana muun muassa otetaan miljöömuotokuvia, halataan puita ja leikitään aikuisten pihaleikkejä.

Juhlaviikkojen Kiina-teema näkyy esimerkiksi hyönteisten syöntinä Helsinki Night Marketin katuruokatapahtumassa.

Taiteiden yön tapahtumia on keskustan lisäksi muun muassa Kaapelitehtaalla, Suvilahdessa ja Vuotalolla.