Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi Guggenheim-kilvan

Helsingin kaupunginhallitus on hyväksynyt kansainvälisen Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun järjestämisen äänin 10-5. Kilpailua varten varataan tontti Etelärannasta vuoden 2015 loppuun asti.

Kilpailun rahoittaa yhdysvaltalainen Solomon R. Guggenheim -säätiö.

Guggenheim-arkkitehtuurikilpailun sisältö julkistetaan kevään aikana, kerrotaan kilpailun rahoittavasta Solomon R. Guggenheim -säätiöstä STT:lle. Säätiö odottaa kilpailulle suurta kiinnostusta.

Kilpailun lopullinen aikataulu ja yksityiskohdat eivät ole vielä selvillä. Ehdoissa otetaan kuitenkin kantaa myös hintoihin.

Kokouksessa päätettiin myös, että Helsinki teettää arkkitehtuurikilpailun aikana oman selvityksen museohankkeen taloudellisesta kannattavuudesta ja tuotto- ja kustannuslaskelmista. Selvitystä esitti vihreiden Hannu Oskala.

- Eihän missään tämän kokoluokan hankkeessa ostaja voi uskoa suoraan myyjän lukuja, Oskala perustelee.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Tatu Rauhamäki (kok.) korostaa, että arkkitehtuurikilpailu ei vielä sido kaupunkia mihinkään.

SDP olisi halunnut, että arkkitehtuurikilpailua olisi käsitelty vielä kaupunginvaltuustossa, mutta esitys hylättiin. Myös SDP:n esitys kilpailun hautaamisesta kokonaan hylättiin kokouksessa.

- Säätiön näkökulmasta tämä tarkoittaa, että edetään heidän ehdoillaan tai ainakin sitä, että kaupunki etenee silmät sidottuina kaksivaiheiseen arkkitehtuurikilpailuun. Ja tätä on vaikea ymmärtää, kritisoi Osku Pajamäki (sd.) tekstiviestillä STT:lle.