Henri Halkola vierailee Salatuissa elämissä

Jyväskylän kaupunginteatterin näyttelijä Henri Halkola esittää kolmen viikon ajan yhtä tv-sarja Salattujen elämien vakiohahmoista, Kari Taalasmaata. Halkola sai viime syksynä pikakutsun MTV3-kanavalla arkipäivisin esitettävän suosikkisarjan kuvauksiin, kun Karin vakionäyttelijä Tommi Taurula sairastui äkillisesti.

- Taisi olla maanantaipäivä marraskuun alussa, kun kysyttiin. Tiistaina menin neuvottelemaan sopimusasioista. Keskiviikkona alkoivat jo kuvaukset, Halkola kertoo.

Kaupunginteatteri laski näyttelijänsä kolmeksi viikoksi Niskavuoren nuoren emännän (kuvassa) harjoituksista televisiokameroiden keskelle. Vain pintapuolisesti tutun hahmon tekstiä piti opetella suuria määriä hyvin lyhyessä ajassa.

- Välillä oli kyllä sellainen olo, että mitähän mä nyt tässä puhun, Halkola nauraa.

Henri Halkola nähdään Kari Taalasmaana ensimmäisen kerran 13. toukokuuta esitettävässä jaksossa. Hän esiintyy sarjassa kevätkauden loppuun.

Syksyllä Halkola nähdään kaupunginteatterin Ulvovan myllärin pääroolissa.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .