Hevosenlihaa ja EU-direktiivejä

Suomen hevonen

Jämsänkoskella pyöritellään lihapullia, joissa on kummallisen vahva maku. Kyseessä ei olekaan mitkä tahansa pullat, vaan raaka-aineena on hevosenliha, Kotalan talon oma Harmo seuranaan kuusi muuta heppaa. J+J Teatterin Suomen hevonen on hevosenlihakohun johdosta ajankohtaisempi kuin koskaan.

Sirkku Peltolan kirjoittama näytelmä kantaesitettiin vuonna 2004. Se on komedia, joka kertoo EU-Suomen maataloudesta, todellisuuden ja direktiivien yhteentörmäämisestä. Vaikka se on hulvaton komedia, se on moniulotteisuudessaan paljon muutakin. Vakavat ja syvälliset teemat pilkistävät naurun alta.

Kotalan rapistuva tila on hullunkurinen kommuuni. Isäntä Lassi elelee ex-vaimonsa Ailin ja entisen anoppinsa Äiteen kanssa. Uusi suhdekin on olemassa Merviin. Kun kuvioon vielä lisätään Lassin ja Ailin lapset Jaana ja Kai sekä lähinaapurin Kirsikaija, on aikamoinen soppa valmis.

 

Teatterilaiset luottavat Risto Hakolan ohjauksessa itse tekstiin. Suomen hevonen onkin tekstivetoinen näytelmä, jossa verbaliikka on pääosassa. Tärkein hahmo on ehdottomasti Äitee, porukan reteä matriarkka. Tarja Lankinen suoriutuu vaativasta roolistaan upeasti. Intensiteetti ei herpaannu hetkeksikään, vaan Äitee on väkevästi läsnä alusta loppuun. Lankisen Äitee on tukipilari, johon näytelmä nojaa.

Reijo Himanen tekee Lassina tuttuun tapaan luontevan roolityön. Vankka kokemus näkyy myös Päivi Himasen roolissa Ailina. Hailakasta Ailista löytyy tarvittaessa myös vimmaa, ja tämän Himanen ilmentää erityisen vakuuttavasti.

Nuoret näyttelijät vanhempien konkareiden rinnalla eivät jää suinkaan varjoon. Janette Ahlholm tuo hienosti esiin Mervin herkkyyden ja tunteen palon. Mervin hahmo edustaa tärkeää vastakohtaa Kotalan porukan ”karkealle kulttuurille”. Tomi Ahonen puolestaan on ilmeikäs Kai.

Lisää väriä ja toisenlaista näkökulmaa tuovat varhaiskypsät esiteinit Jaana ja Kirsikaija. Minna Kivi ja Wilma Mäkinen tekevät juuri niin räväkät roolisuoritukset kuin kuuluukin.

Hahmot ovat kärjistettyjä, mutta eivät yksioikoisia. Tyyppien monipuolisuutta olisi tosin ollut varaa korostaa vielä lisää.

Näytelmän alku kärsii hieman pitkäveteisyydestä, mutta vauhti paranee koko ajan. Samoin jännitteet kasvavat hienosti loppua kohti. Huumorin ja vakavien aiheiden, kuten tarpeettomuuden tunteen ja masennuksen, lomittuminen onnistuvat erinomaisesti.

Käsikirjoitus: Sirkku Peltola. Ohjaus: Risto Hakola. Lavastus: Marko Härkönen. Valot ja äänet: Jon Pettersson. Puvustus: Kaija Routio. Kuiskaus: Terttu Toivonen. Rooleissa: Tarja Lankinen, Reijo Himanen, Päivi Himanen, Tomi Ahonen, Wilma Mäkinen, Janette Ahlholm, Minna Kivi.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.