Hilton! Täällä ollaan elämä

Dokumentaristi Virpi Suutari seurasi neljän syrjäytyneen nuoren arkea Itä-Helsingissä kahden talven ajan. Kaikki asuvat samassa nuorisosäätiön vuokratalossa, jota he kutsuvat Hiltoniksi.

Tuloksena on koruton ja rehellinen Hilton! Täällä ollaan elämä. Dokumentti on puhutteleva kokemus. Se vetää mielen synkäksi, mutta eivät tarinat täysin vailla valoa ole. Mira, Janne, Toni ja Pete ovat iältään 21–27-vuotiaita.

He eivät ole töissä, eivätkä opiskele. He eivät tee oikeastaan mitään.

Taustalla on rankkoja lapsuuskokemuksia. Osa on viettänyt lapsuutensa huostaan otettuna vanhempien alkoholiongelmien vuoksi. Nämä ongelmat näyttävät periytyneen heille.

Normaalielämän kelkasta tipahtaminen on tapahtunut vähitellen. Töistä on tullut potkut tai opiskelu ei ole jaksanut innostaa. Nuoret ovat ajautuneet saamattomuuden ja välinpitämättömyyden tilaan. Kotoa ei viitsisi lähteä mihinkään ja kynnys lähteä nousee koko ajan korkeammaksi.

21-vuotias Toni ei pidä siitä, että hänen sanotaan olevan syrjäytymässä yhteiskunnasta. Asiaa tarkemmin ajatellessaan hän toteaa, että näinhän se taitaa kuitenkin olla. Janilla on huolehtivainen ja opiskeleva tyttöystävä, mutta oma aika kuluu silti lähinnä kaljoittelun merkeissä.

Päätä hakataan välillä kirjaimellisesti seinään ja sotkuisessa kämpässä yksinään istuessa epätoivo nostaa päätään. Nuorilla on kuitenkin keskinäinen ystävyytensä ja turvaverkosto, jossa näyttäisi toimivan aito solidaarisuus.

He kokoontuvat nelikymppisen Maken luona, jossa on ruokaa ja elämänohjeita tarjolla. Helppoa ei ole vaikeasti sairaalla Makellakaan.

Mukana on rauhallisia ja koskettaviakin hetkiä. Mira laulaa itsensä ja toisten iloksi sielukkaalla äänellään.

Jokaisella olisi vielä mahdollisuus, ja hyvä syy, muuttaa elämänsä kurssia – jos vain löytyisi riittävästi tahdonvoimaa. Petellä on pieni tytär, jonka kanssa hän yrittää viettää mahdollisimman paljon aikaa. Ketjussa polttava Mira taas on raskaana.

Havainnoivaan tyyliin toteutetussa dokumentissa tekijät pysyttelevät näkymättömissä. Tilanteet tuodaan katsojan eteen ilman selostusta ja nuorten annetaan itse kertoa tuntemuksistaan.

Nuoria seurataan läheltä pääasiassa heidän pienissä asunnoissaan. Lähikuvia on paljon ja tunnelma intiimi. Osan materiaalista nuoret ovat kuvanneet itse.

Elokuva saa ajattelemaan paljon puhuttua nuorten pahoinvointia, mutta se ei varsinaisesti asetu kenenkään puolelle. Maahanmuuttajanuoret kysyvät Jannelta ja Tonilta mikseivät he ole töissä tai opiskelemassa. Siinäpä kysymys. Hiltonin nuoret eivät tunnu itsekään tunnistavan ongelmiensa varsinaista juurta.

Suutari teki vuonna 2001 yhdessä Susanna Helken kanssa dokumentin Joutilaat Kainuussa. Sen päähenkilöitä olivat kolme syrjäytymisvaarassa olevaa nuorta miestä. Hiltonin nuoret ovat jo syrjäytyneet, eivätkä vanhemmat ole patistelemassa heitä ylös ja ulos.

Tavallaan tämä elämäntapa on heidän oma valintansa, eivätkä kaikki heistä dokumentin perusteella edes pyri suuriin elämänmuutoksiin.

Ohjaus: Virpi Suutari. Tyylilaji: dokumentti. S.