Honkahovi kannustaa napostelemaan taidetta

MÄNTÄN KUVATAIDEVIIKOT

Taidekeskus Honkahovissa

17.8. 2008 asti

NÄYTTELYT

Taidekeskus Honkahovi on koonnut kesänäyttelyynsä pieniä kokonaisuuksia. Taiteilijoita yhdistäväksi tekijäksi nousee sarjamaisuus, vain parilta taiteilijalta on esillä yksi teos.

Taidekeskuksen arkkitehtuurin vuoksi näyttelystä ei näe suuria kokonaisuuksia kerralla. Huoneisiin on mentävä sisään ja tutustuttava teossarjoihin erillisinä kokonaisuuksina. Pieniin huoneisiin kootut yhtenäiset, selvästi samoista aineksista syntyneet teossarjat toimivatkin enimmäkseen hyvin.

Aloitin näyttelyyn tutustumisen Paul Osipowin, Pauliina Turakka Purhosen ja Pekka Barmanin huoneista. Kokonaisuus on mykistävä. Osipowin nimettömät pääkallomaalaukset ovat dramaattista, eri väreissä kylpevää poptaidetta. Turakka Purhosen WC-tilaan rakentama Ilmestys-installaatio pakottaa katsojan astumaan keskelle tapahtumapaikkaa, ihmisen ja hänelle ilmestyvän enkelin väliin.

Pekka Barmanin turkoosinmustat, pyöreät öljymaalaukset yllättävät voimallaan eniten. Yksinkertaisilta näyttävissä teoksissa on niin paljon mystistä tunnelmaa, että uteliaisuus kuvien taustoista ja tapahtumista saa tutkimaan teoksia uudelleen ja uudelleen, johtolankoja etsien. Hymyilevä pääkallo sädekehineen, juurineen maasta kaatunut puu ja tavallinen vessa kasvavat kaikki suuriksi, hiljaisiksi symboleiksi maailmasta, joka on olemassa omamme rinnalla.

Näin vahvan alun jälkeen en odottanut seuraavien huoneiden olevan yhtä voimakkaita. Astuminen Matti Kalkamon teokselle The Seeds of a Bitter Heart varattuun huoneeseen muutti odotukseni hetkessä: valtava ajatuksiinsa uponnut peikko pelästyttää paitsi koollaan myös kyvyllään rikkoa todellisuuden ja illuusion välinen herkkä raja. Peikon käsistä valuu lattialle pieniä valkoisia kuulia kuin kyyneleitä, ja hetken huoneessa vietettyään huomaakin pelon tunnelman vaihtuvan sääliksi ja vahvaksi myötätunnoksi.

Honkahovin näyttelyssä on paljon kaikkea, valokuvista ja ornamenteista humoristisiin videoihin. Osassa huoneista on voimakas jännite, toisissa tunnelma hiipuu ja jopa latistuu. Näyttely onkin luonteeltaan sellainen, ettei kaikkeen voi eikä tarvitsekaan syventyä. Katsoja voi hyvällä omallatunnolla valita tarjonnasta ne osat, jotka tuntuvat kiinnostavilta. Esimerkiksi Charles Sandisonin videoteos Elämä ja kuolema näyttäytyy toisille mustavalkoisena takkatulena, jonka muuntumista voi seurata hypnoottisessa hiljaisuudessa - toisille teos on malliesimerkki tylsästä, liikaa aikaa vievästä teoksesta.

Honkahovin pihassa on pienempi näyttelytila, Sokeripala, jonne on sijoitettu näyttelyn punk-estetiikasta ammentavat taiteilijat. Täällä materiaalit ovat halpoja: aaltopahvia, lehdistä leikattuja kuvia, lankaa. Teosten aiheet ovat myös yhtenäisiä, eri taiteilijoiden näkemyksiä kaoottisesta maailmasta, joka on ajautumassa tuhoon.

RAISA JÄNTTI