Huolestuneiden kavalkadista kuuluu myös naurua

HAIHATUS 2008 -KESÄNÄYTTELY

Joutsassa (Jousitie 70)

17.8.2008 saakka

Haihatuksen yhdeksäs kesänäyttely on kypsä osoitus nykykansantaiteen voimasta taiteen kentässä. Haihatuksen tämänvuotinen näyttely on iloinen, mutta pohjimmiltaan ajattelemaan saattava potpuri.

Haihatuksen taiteilijat ovat huolissaan monista asioista: Hasan Fuat Sari ilmaston lämpenemisestä, Minna Pyykkö sammakkolajien häviämisestä, Outi Markkanen korallien tuhosta valtamerissä, Pekka Purhonen asuntopolitiikasta, Pekka Suomäki politiikan likaisesta pelistä, Josef Tomminen työläisen asemasta ja globalisaatiosta, Miika Tammisto markkinoinnin etiikasta ja maailmanpoliittisesta tilanteesta sekä Kaisa Lipponen ja Päivi Hirvi ympäristön tilasta yleensä.

Sitten on taiteilijoita, jotka vain tekevät oman tekemisensä ilosta, kuten Heikki Morgan Hämäläinen, jonka teokset M-kirjaimineen ovat tulkittavissa lopulta melkoiseksi ekshibitionistiseksi esilläolotarpeeksi; Sauli Sormunen, joka veistää vimmatusti ja Tuukka Rönkkö, joka ääniteoksellaan Minä rakastan sinua julistaa rakkauden yleismaailmallista ilosanomaa Haihatuksen pihamaalla. Väliin mahtuu koskettavia taiteilijoita. Erityisesti pidin Pauiina Turakka Korhosen Kärsimyskoltusta, jossa menneiltä vuosikymmeniltä peräisin olevan mustan sorsettimekon rintamukseen oli kirjottu vertavuotava sydän.

Mietin tilanteita, joissa olisi halunnut pukea puvun ylleen. Sellaisessa käveleminen olisi jo kannanotto sinänsä, vaikkapa entisen poikaystävän häissä. Koskettaviin taiteilijoihin kuuluu myös Haihatuksen emäntä Merja Metsänen, jonka teoksista puhutteli eniten mummon kahvikupeista rakennettu Kronikka.

Ympyräksi asetettujen kuppien lomasta saattoi kuulla yhteensaatettujen sukulaisten puheensorinaa, naurua, kahvikuppien kilinää ja jopa tanssiaskeleita - menneeseen muistojen kultaamaan maailmaan kuuluvia ihania ääniä.

Näyttelyitä näyttelyssä

Suurin kokonaisuus on Turussa asuvalla Hasan Fuat Sarilla, jonka teokset leviävät alakerrassa peräti neljään huoneeseen. Moniin teoksiin liittyy koneita, veden lorinaa ja liikettä. Hämmästyttävin on suoraan Man Rayn silitysrautaan viittaava Silittäminen, jossa silittämisen sähköinen liekki on näkyvillä.

Outi Markkanen on sisustanut huoneensa siniseksi. Ikkunan yläpuolella palaa neonvalolla kirjoitettu teos Rakkauden nimissä, kahta seinää peittävät luciofontanamaisesti viilletyt siniset tilkkutäkit, joiden raoista paljastuu monenlaisia asioita. Samaa salaisuuden teemaa jatkaa ikkunan eteen asetettu peltilaatikko, jonka sisään on aseteltu kirjan lehtiä koristeellisesti leikeltynä. Teoksen nimi on yksinkertaisesti Salaisuus.

Markkasen ehkä suuritöisin teos, Piispa Ballerino, on joutunut hieman erilleen muista teoksista. Sijansa korkea veistos on saanut kahvilasta, jossa se ei pääse täyteen oikeuteensa. Se olisi vaatinut ehdottomasti lisää tilaa ympärilleen.

Vielä enemmän hajasijoitetuksi näyttelyssä ovat joutuneet Vesa Väänäsen teokset. Ne eivät kyllä näytä kärsivän siitä lainkaan. Yläkerran seinällä on selvästi näköinen Moppi Monaliisa, mutta ääneen nauroin puuveistoksen edessä, jonka nimenä oli Nyt meni yli hilseen eli likinäköinen pölypunkki.

Vahvin työ, suoranainen nykykansantaiteen ihme, on kuitenkin alakerran pahkasta ja ovesta taituroitu Puberteetti. Kuka vielä uskaltaa sen nähtyään väittää, että pahka olisi tylsä materiaali? Ulkona puutarhassa olevat Kärpästen herruus ja seinään kiinnitetty Hirvi palavissaan vain vahvistavat Väänäsen tarkkaa havainnointi- ja ilmaisukykyä.

Maalauksia Haihatuksessa on tänä kesänä vähän, mutta ehkä juuri siitä syystä suonenjokelaisen kuvataiteen opettajan, Mauri Korhosen sarja Pessimistisiä eläinsatuja on edukseen. Samastuin helposti liekansa irti repineeseen lehmään, joka oli saanut nimen Paha tyttö. Hieman huono omatunto näkyy naudan silmistä, mutta tärkeintä on, että se on yhtä vapaa kuin nykykansantaidekin.

MARJATTA HIETANIEMI

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.