Ihmissielu vastaan maailma

KESÄTEATTERI

TEATTERI LUMPERO

Elmo

Ensi-ilta Saarijärvellä 27.6.2008

On häkellyttävää nähdä kesäteatterissa taiteellisista lähtökohdista nouseva ja samalla viihdyttävyyttään vetävä esitys niin rohkeana ja rohkaisevana kuin Lumperon maineikkaalla näyttämöllä nyt. Juhani Peltosen Elmo elää Lumperon maisemassa kuin aiheensa alkujuurilla. Pasi Saarisen kunnianhimoisesti dramatisoima ja ohjaama Elmo porautuu tyylillisessä monimuotoisuudessaan syvästi henkilönsä pohjimmaiseen mielenlaatuun, motiiveihin ja asemaan maailman pintailmiöiden sirkusmaisessa ristitulessa.

Juopunut pappi kirjoittaa ristiäisissä pojan nimeksi Tapion sijasta "Tappio", mikä osoittaa kenen tahansa tulevan elämän suuntaa. Elmoksi kutsuttu Tappio sisäistää jo varhaisvuosina sekä kansallisen kotimaiseman että ulkomaiden ihmeistä pikkupojalle kerrotut jutut.

Uteliain mielin hän lähtee ulos. Valloittaa maailman ensin onnellaan ja sitten urheilusaavutuksillaan. Mutta hänen erikoisuuttaan on, että vaikka hän voittaa ulkokultaisen, hän ei taivu "tappioon" myöskään suhteessa sisäiseen minuuteen. Ja jos tämä voidaan ilmaista monin keinoin, Lumperossa ei tyydytä helpoimpaan.

Esityksessä kiehuu jotain niin perin pohjin yksilön ja kansan myyttiseen huutoon vastaavaa, että urheiluselostuksetkaan eivät ole vain parodiaa. Päinvastoin. Vedotessaan yksilön ja kansan ainutlaatuisuuteen selostukset laskettelevat Elmolle ominaisen peruskallion harjanteita. Loikkaavat pitkälle, hyppäävät korkealle, melovat lujaa, ampuvat tarkasti. Ja sukeltavat katsojan sydämiin.

Ennätyksiä ropisee kaatuen ja poltellen

Hauskimpia kohtauksia Lumperossa löytää suuren urheiluhengen tunnelmasta. Metsänpeittoon katoaa ja sieltä ilmestyy hullunhauskoin tyylinäyttein monenlaista hiihtäjää. Sadan metrin ennätyssprintti Elmon kaatumisineen kuvataan suoraan katsomon edessä kuin laajakangasfilmin irrotteluna. Eliisa Tarvaisen ja Annakaisa Linnan (Immon & Lylyn) selostukset kannustavat, sujuvina, vallattomina, sympaattisina. Kainalniemellä, simultaaninäyttämön toisella laidalla, kuunnellaan, eläydytään. Niin yleisölehtereilläkin.

Välillä Elmo vetelee sauhuja, mietiskelee, ottaa torkut, narskuttaa omenoita, eikä hellitä perimmäisestä "sielustaan". Elmon ja kotikonnuilla odottavan rakastetun Aliisan laulu toisilleen maiden ja rajojen yli on esityksen koskettavinta tapahtumaa.

Elmon uskollisuutta koetellaan. Hänen ihmetekonsa vetävät puolelleen ulkomaan viettelyksiä, naisia, urheilukärpäsiä, liikemiehiä. Ja kuitenkaan hänen sankaruuttaan eivät ole mitalit, vaan pysyttäytyminen lapsekkaassa vilpittömyydessä.

Esitys on rahvasta kansankuvaelmaa, mehukasta urheilufilmausta. Siinä on värikäs vierasmaalaisuuden ja Elmolle vieraan välillisen pyrkyryyden ja aineellisen kilpailun kuvakulma. Jere Ijäksen elävä näyttämömusiikki tilanteita hiljaisesti seuraavine sointuineen, mukaan ampaisevine spurtteineen ja hyvin herkkine lauluineen sulautuu kuin henkilönä tapahtumiin ja laajentaa kohtausten tunnelma-alaa merkittävästi. Orkesterin soittajat ovat esityksen näyttelijöitä.

Tyyliä rohkeasti muuntelevat joukkokohtaukset, lavastuksen naiivius ja puvustuksen konstailemattomuus ovat osuvia paloja onnistuneesti kootulla pelilaudalla. Lavalla nähdään kymmenkunta Lumperossa ensikertalaista. Roolejaan vaihdellen ja eri tasoisinakin näyttelijät löytävät toisensa ja luovat monta näytelmäsisältöä edistävää henkilökuvaa.

Petri Mielosen antaumuksella ja vaistolla elävä Elmo on sankari myös näyttelijäntyönä. Henkisesti ja fyysisesti palaen tulkinta omaksuu viattoman rohkean hahmonsa. Vie mukanaan ja ravisuttaa hauskan ja vakavan rekisterin molemmilta laidoilta tunteen ja ajatuksen sisälle näytelmän keskukseen.

Minna Kauppisen Aliisa luo henkilöönsä persoonallisuutta ja kaavattomuutta. Miikkael Reimanin herkullisen ajanhenkisesti tulkitsema valmentaja Rymy, Tero Tenhusen Leuku, Piia Rühlmannin ulkomaan Christina tai Kimmo Hämäläisen urheilija Kiss ovat persoonia. Realistinen ja tyylittelevä ilmaisu kohtaavat kiintoisasti toisensa.

Kansanhahmot, kuten Seppo I. Lehdon Koillinen, Riitta Lintusen äiti, Esa Hyypän isä, Anne Hyypän ja Ilkka Mankosen kummit tai Konsta Niemisen Pylvänäinen ovat konstailemattomuuttaan oikeassa. Seija Hämäläisen seremoniamestari johdattaa tarinaa elmomaisen perusjuonteen koruttomassa äänilajissa.

Kohtausten liitoksissaan kekseliäs kimara säilyttää yhtenäisyyden. Hioutumisen varaa jää, mutta siihenkin ensi-ilta antoi hyvän lähdön.

TEPPO KULMALA

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.