Iiris – The Magic Gift Box

Vasta 20-vuotias virolainen Iiris esiintyy debyyttialbuminsa promovalokuvissa kovin eteerisen ja mystisen näköisenä. Tukka on sekaisin, kasvot on tuhrittu tummilla meikeillä ja läpikuultava mekko hulmuaa. Naisesta on puhuttu Viron Björkinä, mutta ainoat yhteydet islantilaiseen löytyvät imagosta ja erikoisesta lauluäänestä. Musiikki on kaikkea muuta kuin taiderockia-, tai poppia. Lähin vertailukohta on Avril Lavigne, jonka Iiris tosin pesee jokaisella osa-alueella. The Magic Gift Box on kokoelma tarttuvan pirteitä poplauluja, joiden sovituksissa on nähty tavallista enemmän vaivaa.

Trendikäs konepohjainen äänimaisema saa tukea siellä täällä perinteisistä bändisoittimista. Sovitukset vedetään välillä överiksi tyylillä, joka sitoo levyn taatusti tähän hetkeen. Konepulputus toimii, mutta parin vuoden päästä se kuulostaa todennäköisesti auttamatta vanheltuneelta. Biisien tekstit ovat melkoista dadaa ja mukavan naiivia tajunnanvirtaa.

Debyyttialbumiksi The Magic Gift Box on melkoisen kova paketti toimivia pop-lauluja.

Aki Lehti