Iisa: Kukaan ei oo kenenkään

Iisa

Kukaan ei oo kenenkään

Johanna Kustannus

Arvio: 4/5

Soolodebyyttinsä jälkeen Iisa on jalostanut tyyliään. Kakkoslevyllä se on hienostuneempi ja hienovaraisempi, mutta painuu yhä voimakkaammin ihon alle. Avauskappale Yöllä uimarantaan vetää vastustamattomasti levyn maailmaan, joka on surumielinen mutta sivelee pehmoisesti sisintä. Iisa peittelee kuulijansa sävellystensä alle huolellisesti ja herättää vasta, kun levyn päättävä Pelkät tähdet on haihtunut ilmaan.

Keväällä ja kesällä julkaistut singlet eivät tuntuneet ilmestyessään oikein miltään. Vasta albumin kontekstissa Polulta harhaan ja Kukaan ei oo kenenkään saavat arvonsa ja merkityksensä. Albumilta ei edes tee mieli nostaa kappaleita erilleen muista, sen kaarta ei halua eikä osaa rikkoa. Siinä ei ole kyse kappaleista yksinään vaan suuremmista jaksoista ja tarinasta.

Vahvinta vetovoima on kertomuksen alussa: jo mainitussa avausbiisissä ja riehakkaassa mutta silti niin varautuneessa Korttipelissä. Myöhemmin tulee suvantojakin, mutta kouraisevan hyvien osien jälkeen pitää saadakin levätä. On kuitenkin vaikea varsinaisesti nimetä huonoja kappaleita – levy soljuu viehättävästi eteenpäin juuri kuten on tarkoitus. Jokainen kappale kuuluu kokonaisuuteen, ja huumaava teos on vaisumpienkin hetkien ansio. Hyvä tarinahan koostuu aina nousuista ja laskuista ja on parhaimmillaan myös enemmän kuin yksittäisten kohtaustensa summa.