Into the Woods

Into the Woods

Arvio: 3/5

Paperilla se näytti pahemmalta: aina yhtä persoonaton Rob Marshall (Pirates of the Caribbean, Geishan muistelmat, Chicago) ohjaamassa Disneyn tuottamaa versiota Stephen Sondheimin Into the Woods -musikaalista.

Sondheimin veriselle ironialle ja karuille ihmiskohtaloille se ei ole paras resepti. Kauhistuttaa ajatellakin, miten Sondheimin Sweeney Todd -musiikin leffaversiolle olisi käynyt, jos filmatisoinnin olisi ohjannut joku Tim Burtonia hemafoobisempi ja sävyisämpi tekijä.

Metsään menivät ne arvelut. Mitään erityisen omintakeista jälkeä ei Marshall saa aikaan, mutta disneymäisten paheiden puuttuessa on ohjaajan hyve antaa materiaalin puhua puolestaan.

Tai siis laulaa. Ensimmäistä kertaa lavalla vuonna 1987 nähdyssä musikaalissa lukuisat Grimmin veljesten hahmot eksyvät samanaikaisesti synkän ja tiheän metsän siimeksiin. Kunkin henkilökohtainen tehtävä törmää jollakin tavalla toisten hankkeisiin.

Punahilkan (Lilla Crawford), pavunvarsi-Jaakon (Daniel Huttlestone), Tuhkimon (Anna Kendrick) ja Tähkäpään (Mackenzie Mauzy) tarinoita kietoo yhteen Sondheimin itse sepittämä kertomus lapsettomasta leipurista vaimoineen (James Corden ja Emily Blunt) sekä näiden naapuririidasta vierustalon noidan (Meryl Streep) kanssa.

Draamallisesti rakenne on mainio. Katsoja ei näe metsää puilta eikä osaa ennakoida tarinalinjojen leikkauksia. Kun kaikki tulee puun takaa, kerronnallinen mielikuvitus saa tilaa vipeltää. Sitä seuratessa metsään on helppo eksyä ja vähitellen jäädä lumouksen alle.

Suurinta lumous lienee kouluikäisille lapsikatsojille, joita ajatellen tummien ja valoisien sävyjen tasapaino on varsin ihanteellinen: jännittävä olematta pelottava, vakava olematta synkkä, paikoin erinomaisen hauska.

Voivat muutkin tietysti mennä metsään. Yllätystä en takaa, mutta on se mahdollinen.

Ohjaus: Rob Marshall. Rooleissa: Emily Blunt, Anna Kendrick, Daniel Huttlestone, Meryl Streep. Tyylilaji: fantasia, musikaali. K7.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.