Isi ajaa lujaa

KESÄTEATTERI

TEATTERIRYHMÄ

KASSILAN ASEMA

Aja hiljaa, isi

Ensi-ilta 5.7. Höyryveturi-

puistossa Haapamäellä

Haapamäen Veturipuistossa sijaitseva Ukko-Pekka Areena ei ole teatteritilaksi kaikkein tunnelmallisin muistuttaen lähinnä jumppasalin ja messuhallin risteytystä, mutta antaa toki suojan sateelta. Riisuttu ja suorastaan geometrinen lavastus vaikuttaa tyrmäävältä; ruman estetiikka on toki oma lajinsa, mutta, sikäli kun ei ole harkittua, saattaa synnyttää myös tahattoman koomisen vaikutelman. Minua tämä visuaalinen kauheus kyllä huvitti ja miellytti.

Kun nallepyjamainen perheenisä aloittaa "Mä silmäni kun auki saan ja sinut siinä nään..." ja vaimo paitulissaan osallistuu duettoon olen revetä liitoksistani, tämähän on kuin Pennejä taivaasta -sarja konsanaan! Valitettavasti puheen alkaessa tullaan iskelmän siivittämästä unelmataivaasta kolisten alas. Timo Päivänsalon käsikirjoitus aliarvioi pahasti katsojan kykyä hahmottaa tapahtumia ja tarinaa - ei repliikissä tarvitse selittää, mitä nyt teen, se näkyy jo toiminnassa. Muutoinkin replikointi särähtää korvaan, mikä ei johdu näyttelijöiden kyvyttömyydestä, vaan käsiksen ontumisesta. Myös mauttomuuden karikot vaanivat paikoitellen.

Sen sijaan tykkään ideasta, jossa tavallistakin tavallisemman perheen elämä, unelmat ja käännekohta esitetään näin iskelmän siivittämänä. Musiikkiosat nostavat näytelmän aivan omaan absurdiin sfääriinsä ja luovat mukavan omituisen sävyn koko juttuun. Näyttelijät ovat tämänkaltaiseen esitykseen aivan nappeja, he syttyvät lauluissaan tavanomaisuuden kuoren alta upeiksi ja valovoimaisiksi; tähän näyttelijöiden kannattaa luottaa, kaikki sisäinen valo vain peliin.

Ohjaaja Päivänsalo olisi iskelmäosuuksiin saanut käyttää vielä enemmän ideoita ja sytytystä, jotta ne nousisivat myös toiminnallisesti iskevämmin esiin. Enemmän draivia ja revittelyä. Isän salkku kädessä vetämä Moottoritie on kuuma olisi kernaasti kaivannut lisää jytinää. Muutoinkin Päivänsalon ohjaus jättää näytelmän etenemään turhan tasapaksua latua. Persoonalliset näyttelijät, jotka osaavat kaikki vielä laulaa, kestävät kyllä tiukempaakin ohjausta ja kykenevät tarkempiin nyansseihin.

Urpo Jokipalo ja Kirsi Taponen tekevät sympaattisen peruspariskunnan, joiden väliin keinuu korkkareissaan vetävä Aura Syvänen, jonka roolissa Irma Vehmaskoski syttyy nimenomaan lauluissaan. Vaikuttavasti vihelletty Besame mucho!

Tanja Vellamon ja Riitta Hakalan lasten rooleista ohjaaja saa pitkän miinuksen; kun aikuinen esittää lasta lässyttäen saa se karvat nousemaan pystyyn. Lapset eivät lässytä - aikuiset lässyttävät lapsille. Tapani Miilunpohja, Timo Kaunisto ja Mikko Rantanen ovat oivat miehet työkavereina ja Rantanen aivan herkullinen naapurin äitinä. Elävä bändi tuo tilaan aivan oman säväyksensä.

PAULIINA SIEKKINEN