Isla Peura on kuvissaan metsänpeitossa, sulassa sovussa

Luonnon väreissä kuultavat metsäkuvat vaihtuvat ruudulla hitaasti toisiinsa sulautuen. Taustalta kuuluu huminaa ja kuiskailua, kuin tuuli tai metsänhenki huokailisi: ’’Tule nyt tuuli tutuksi, ilman henki ystäväksi’’.

– Se on Suomen kansan vanhojen runojen arkistosta löytynyt loitsu, joka metsään eksyneen on tullut kuiskata jokaiseen ilmansuuntaan löytääkseen kotiin. Nykyihminenkin voi löytää uuden suunnan kuuntelemalla luontoa samalla tapaa, sanoo jyväskyläläinen valokuvataiteilija Isla Peura (s. 1988).

Peuran videoinstallaatio nimeltä Peitossa on esillä galleria Ratamon Kirjastogalleriassa 18.9. saakka.

Kuvat on otettu pidemmällä aikavälillä Keski-Suomen ja Pohjois-Karjalan soissa ja metsissä, mutta myös kuukauden aikana Kainuun Hyrynsalmella Mustarinda-residenssissä, jota ympäröivät ikimetsät.

– Nukuin yöni teltassa koko kuukauden, juttelin paikallisten kanssa ja pohdiskelin omaa ja nykyihmisen luontosuhdetta.

Metsässä voi riisua roolit

Peura kutsuu itseään mieluummin tarinankertojaksi kuin taiteilijaksi. Hänen teoksissaan tarina tai teos syntyy vuorovaikutuksesta ympäristön kanssa. Peitossa-teoksen kieli on osin abstraktia – kuvissa erottuu värejä ja muotoja, eikä tärkeää ole lajintunnistus vaan luonnon synnyttämä intuitiivinen ilmaisu.

– En halua kuvata asioita ulkopuolelta vaan kokien ja ollen mukana. Metsästämistä on aiemmin kutsuttu pyytämiseksi, ja ajattelenkin mieluummin pyytäväni kuin ottavani kuvia luonnosta. Niin voin ikään kuin riisuutua ihmisen ottamasta roolista kaiken muun yläpuolella.

Teosta ovat innoittaneet vanhat suomalaiset kansantarut, joissa ihminen joutuu metsänpeittoon. Peura on lukenut esimerkiksi kalevalaista kertomarunoutta.

Taiteilijaa kiinnostavat myös alueellamme eläneet ihmiset, joiden henkinen ja aineellinen kulttuuri ovat perustuneet suoraan paikallisiin luonnonoloihin ja joiden jälkiä näkyy esimerkiksi kalliotaiteessa.

– Nykyinen elämäntapamme ei voi jatkua kauan. Tarvitsemme uusia tarinoita, jotka voivat olla pohjana kestävämmälle elämäntavalle. Olen pohtinut sitä, mihin asti älyllinen ymmärrys ja tieto riittävät muutokseen: Saako äly todella meidät elämään kunnioittavasti muun elollisen kanssa? Mielestäni tarvitsemme myös kehollista ja vaistonvaraista kokemusta omasta paikastamme maailmassa.

Turvallinen metsänpeitto

Kansantarinat paljastavat, että kulttuurissamme metsään menemiseen on jo pitkään liitetty pelkoa. Ihmisellä on ollut kasvava tarve erottaa itsensä muusta luonnosta ja tehdä raja itsen ja ympäristön välille.

– Metsänpeittoon katoava ikään kuin kadottaa itsensä ja sulautuu ympäröivään, mutta kokemus voi olla myönteinen. Nykyihmisellä on käsitys, että metsä on täynnä vaaroja ja vaanivia petoja. Yhtä pelottavaahan voi olla nelostiellä ruuhkassa, mutta sinne uskaltautuvat kaikki.

Peura työskentelee paitsi taiteilijana, myös luontohyvinvointiohjaajana. Hän järjestää erilaisia luontosuhde- ja valokuvauskursseja.

– Puhun mieluummin luontoympäristöstä kuin luonnosta, sillä käsitteen luonto käyttäminen sulkee helposti ihmisen siitä erilliseksi osaksi. Minulle luonto ei ole paikka vaan tapahtuma, joka tapahtuu myös meissä ja kehossamme. Syvällä metsässä voi tuntea itsensä osaksi suurempaa kokonaisuutta.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen VerkkoPlus 1 kk / 9,90 €

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .