Ismo Alanko: Ismo Kullervo Alanko

Ismo Alanko

Ismo Kullervo Alanko

Fullsteam

Arvio: 4/5

23. levyllään Ismo Alanko paljastaa itsestään jotain uutta. Taiteilija on läpi uransa ripotellut levyilleen hyvinkin henkilökohtaisia lauluja, parhaana esimerkkinä ehkäpä Sielun veljien Rakkaudesta-kappale. Silti suurimmassa osassa biiseistään Alanko on lähestynyt aiheitaan eri kertojaminien kautta.

Ismo Kullervo Alanko -levyllä ei astuta toisten saappaisiin, vaan mennään suoraan Alangon pään sisään ja pysytään siellä kymmenen laulun ajan. Löyhästi kauneus-teeman ympärille rakennettu levy on puhdasta tunnetta.

Ismo Kullervo Alanko on taiteilijan itsensä mukaan muhinut hänen päässään jo pidemmän aikaa. Sen biiseistä kuuleekin, että niitä ei ole säveltämällä sävelletty, vaan kappaleet ovat tulosta eletystä elämästä, laulun muodon ottaneita hetkittäisiä fiiliksiä ja tunnetiloja.

Kauneus on laaja käsite ja esiintyy albumilla monessa muodossa. Se ei löydy vain kepeistä tai iloisista asioista, vaan kauneus on esimerkiksi myös pysäyttävää, raadollista, masentavaa, piristävää, haikeaa ja kokonaisvaltaista. Puhtaan hyvänolontunteen kokeakseen ei välttämättä tarvitse olla onnellinen, kauneus mykistää myös melankoliassaan, kuten Kaunis suru -nimisessä laulussa.

Paikoitellen haastava musiikki on pääosin rauhallista, auetakseen kuulijaltaan kaiken huomion vaativaa materiaalia, joka ei paljasta salojaan taustamusiikkina. Silmille ei tällä kertaa hypi rumia sanoja tai ironiaa ja sarkasmia, Alangon tavaramerkkejä. Ilman virnistelyä ja venkulointia Alanko tuntuu laulavan rohkeasti juuri sinulle.

Soundillisesti lähin vertailukohta tälle teokselle taiteilijan omassa tuotannossa on vuoden 2002 Hallanvaara-levy. Vaikka bändin kokoonpano onkin melkein sama kuin edellisellä albumilla, niin soundimaailma on mennyt kokonaan uusiksi. Kaikki levyn instrumentit ovat bändin itsensä soittamia, ulkopuolista apua ei tällä kertaa ole hälytetty paikalle.

Vuoden 2013 Maailmanlopun sushibaarilla orkesteri rokkasi. Nyt se maalailee hissutellen, nousten tarvittaessa pateettiseen paatokseen. Joakim Berghäll vahvistaa soundia puhaltimillaan, jotka ovat keskeisessä osassa useassa biisissä. Jokaisen kappaleen pääosassa ovat silti Alangon tekstit ja laulu, jotka on nostettu miksauksessa niin pintaan, että niistä saa taatusti selvää.

Artturi Tairan tuotannossa on jotain kiehtovan vanhanaikaista. Kuulostakoon kornilta, mutta todetaan silti nyanssirikkaan dynaamisen soundimaailman olevan lämpimän kaunista.

Artistin omaa nimeä kantavat levyt ovat yleensä jonkinlaisia käännekohtia heidän urallaan, tai ainakin he itse kokevat ne sellaisiksi. Nähtäväksi jää, muodostuuko tästä jonkinlainen merkkipaalu Alangon uralla. Ainakin Ismo Kullervo Alanko on parasta mitä hän tehnyt moneen vuoteen.

Alangon tapa pyrkiä uudistamaan soundinsa levy levyltä on usein tuntunut väkinäiseltä. Nyt muutos kuulostaa rehellisen vaivattomalta, ja albumille päätyneet tunteet välittyvät kuulijalle todellisina ja aitoina.

Ismo Alanko on edelleen hyvien puolella.