Israelin armeijan lentäjästä kasvoi boikottiaktiivi  –  "Olisin häpeissäni, jos minun pitäisi kertoa, että menin viihdyttämään apartheid-valtiota"

Samalla kun Tel Avivissa viisuväki juhlii, vain muutamien kymmenien kilometrin päässä ihmisiä elää arkeaan kansainvälisesti laittomaksi määritellyn miehityksen alla.

Entinen Israelin armeijan lentäjä ja muusikko Yonatan Shapira pitää erittäin ongelmallisena, että kansainväliset artistit osallistuvat Euroviisuihin, kun palestiinalaisia sorretaan järjestelmällisesti Länsirannalla ja Gazassa.

–  Olisin aika häpeissäni, jos minun pitäisi kertoa ystävilleni ja perheelleni, että menin viihdyttämään apartheid-valtiota ja autoin epädemokraattista maata valkopesussa, nykyisin Norjassa asuva Shapira sanoo STT:lle Tel Avivissa.

Shapira ja useat muut vertaavat Israelin ylläpitämää järjestelmää usein Etelä-Afrikan apartheid-rotuerottelupolitiikkaan. Kansainvälinen keskustelu siitä, harjoitetaanko maassa apartheid-politiikkaa vai ei, on käynyt kuumana viime vuosina.

–  Israel ei ole demokratia. On tärkeää sanoa tämä uudestaan ja uudestaan, Shapira sanoo.

–  Kyseessä ei ole demokratia, kun viisi miljoonaa ihmistä (suurin osa Israelissa ja palestiinalaisalueilla asuvista palestiinalaisista) ei voi äänestää ja vaikuttaa siihen, mitä tapahtuu paikassa, jossa he elävät. Kyseessä ei ole demokratia, kun ihmisiä asuu ghetoissa ja ihmisiä pommitetaan kuoliaaksi.

 

"Yhtäkkiä näin itseni sorretun silmin"

Yonatan Shapiran tie boikottiaktivistiksi oli rosoinen. Hän kasvoi 1970-luvulla sionistisessa kodissa, jossa korostettiin Israelin valtion tukemista.

1990-luvulla hän liittyi armeijaan, kuten suurin osa lukionsa päättävistä israelilaisista. Sotilasuralla hän eteni pelastuslentäjäksi ja kuljetti helikopterilla hoitoon taistelukentällä tai itsemurhaiskuissa loukkaantuneita.

–  Olin kapteeni, tällaisten operaatioiden johtaja ja kaikkea sellaista, nykyisin Yhdysvalloissa lentäjänä työskentelevä Shapira sanoo.

Toisen intifadan, eli 2000  –  2005 tapahtuneen Israelin miehitystä vastustavan väkivaltaisen palestiinalaiskansannousun aikana, Shapira alkoi ymmärtää omaa rooliaan Israelin kansainvälisesti laittomana pidetyn miehityksen ylläpitäjänä.

–  Minun ei tarvinnut ampua tai painaa liipasinta. Roolini oli ikään kuin ambulanssilentäjänä. Varmasti ihmiset, joita kuljetin helikopterillani, ampuivat ja tappoivat ihmisiä.

Sitten Shapiran nuorempi veli liittyi armeijaan, ja hän alkoi kuulla tarinoita armeijan toimista Länsirannalla.

Tapaaminen palestiinalaisen Nablusin kaupungista tulevan pakolaisopiskelijan kanssa muutti lopulta suunnan täysin.

–  Hän kertoi siskostaan, joka oli halvaantunut helikopterista ammutusta ohjuksesta, Shapira muistelee.

–  Yhtäkkiä näin itseni sorretun silmin. Olin nähnyt itseni lentäjänä, joka ajattelee rauhaa ja haluaa keskustella toisen puolen edustajien kanssa. Todennäköisesti hänen silmissään en ollutkaan erilainen tai paljoakaan parempi kuin lentäjä, joka ampui hänen siskoaan. Viimeinkin näin itseni hyökkääjänä.

Lentäjä näkee, että hiljaisuudella ja epäsuoralla osallistumisella hän mahdollisti syyttömien tappamisen.

 

"Minun täytyisi liittyä palestiinalaisten johtamaan kamppailuun"

Kun Shapira lopulta pitkän ja henkisesti kivuliaan oppimisprosessin päätteeksi kieltäytyi palvelemasta enää Israelin armeijassa, hän halusi puolustaa ihmisiä ja ihmisoikeuksia. Hänestä oikea tapa parantaa ihmisten elämää Israelissa ja Lähi-idässä on olla solidaarinen sorretuille.

Vuonna 2003 Shapira kokosi yhteen lähes 30 ilmavoimien lentäjän joukon, joista kolmasosa oli yhä aktiivisia reservissä. Yhdessä he julistivat, että eivät aio enää noudattaa käskyjä ja lentää lentoja, joiden tarkoitus on vahingoittaa syyttömiä palestiinalaisia. Vuosien ajan hän toimi erilaisissa järjestöissä.

–  Minulle tuli kuitenkin selväksi, että minun täytyisi liittyä palestiinalaisten johtamaan kamppailuun, Shapira sanoo.

Lopulta lentäjä liittyi Israelin hallinnon boikotointia ajavaan Boycott, Divestment and Sanction -liikkeeseen (BDS).

Israelissa ja Yhdysvalloissa liikettä on kritisoitu. Washingtonissa senaatissa meni helmikuussa läpi laki, jonka mukaan hallinnon toimielimet voisivat kieltäytyä tekemästä yhteistyötä Israelia boikotoivien yritysten kanssa.

Yhteiskunnallisen aktiivisuutensa takia Shapira ei saa enää töitä israelilaisista lentoyhtiöistä, minkä takia hän lentää nykyisin pelastushelikoptereita Yhdysvalloissa.

Israelissa monet aktivistit nähdään helposti julkisessa keskustelussa pettureina.

Viime kesänä maassa meni läpi laki, joka estää järjestöjä, joiden mielestä armeijan sotilaita vastaan tulisi tarpeen vaatiessa käyttää oikeustoimia, luennoimasta kouluissa. Lain uskotaan kohdistuneen erityisesti Breaking the Silence -järjestöön, jossa Israelin armeijan entiset ja nykyisetkin sotilaat kertovat puolustusjoukkojen toimien epäkohdista Länsirannalla ja Gazassa.

 

"Osallistumalla otat Israelin puolen"

Yonatan Shapira huomauttaa, etteivät suomalaiset ole irrallisia Israelin toimista miehitetyillä alueilla. Esimerkiksi viime kesänä Suomen Puolustusvoimille päätettiin hankkia 162 miljoonan euron arvoinen israelilainen Gabriel-ohjusjärjestelmä.

–  On helppo sanoa, että miehitys on huono juttu, Shapira sanoo.

Hänestä ajatus pitäisi pitää mielessä, kun äänestää vaaleissa, tai kun päättää osallistua Euroviisujen kaltaiseen tapahtumaan, joka hänen mielestään antaa mahdollisuuden Israelin propagandalle ja niin sanotulle valkopesulle. Valkopesulla yhteiskunnallisessa yhteydessä tarkoitetaan usein esimerkiksi valtion hyvien puolien pinnallista korostamista ja virheiden tai ongelmien peittämistä.

Shapiran mukaan noin 100  000 eurooppalaista allekirjoitti erilaisia adresseja viisujen boikotoimiseksi. Euroviisut kuitenkin järjestetään Israelissa, ja ainakaan vielä artistit eivät ole niitä boikotoimassa.

Lentäjän mukaan liike ei kuitenkaan ole epäonnistunut. Hänestä on tärkeää, että he ovat pystyneet kasvattamaan kansainvälistä tietoisuutta ihmisoikeusloukkauksista palestiinalaisalueilla.

–  Osallistumalla ja antamalla sen (Euroviisujen) tapahtua, otat Israelin puolen etkä ole niiden miljoonien puolella, jotka yrittävät päästä pois ghetoista, hän sanoo.

Shapira tuo mukaan keskusteluun Gazan kaistaleen. YK:n mukaan kaistan 1,6 miljoonasta asukkaasta yli puolet on alaikäisiä. Muun muassa Norjan pakolaisneuvosto -avustusjärjestö on kutsunut Gazan kaistaa suurimmaksi ulkoilmavankilaksi.

–  Jos aikoo laulaa rakkaudesta ja rauhasta paikassa, joka on lähellä päämajaa, joka pitää näitä lapsia vankilassa, auttaa vanginvartijaa, lentäjä sanoo.