JAANA JANHILA - Sissisotaa kaukopartiossa II. Osasto Marttinan partiokertomukset 1943-1944.

JAANA JANHILA

Sissisotaa kaukopartiossa II. Osasto Marttinan partiokertomukset 1943-1944.

Minerva 2010. 831 s.
Jatkosodan päätyttyä suurin osa suomalaisten tiedustelu- ja kaukopartioiden raporteista tuhottiin tai niistä tuli kansainvälisen kaupittelun materiaalia. Jaana Janhila on tehnyt suuren urakan kokoamalla kahdeksi kirjaksi osallistujien muistelmia majuri Paul Marttinan johtaman päämajan tiedustelukomppanian sissiretkistä.

Sarjassaan jo toinen paksu teos antaa sotahistorian harrastajalle tai muuten aiheesta kiinnostuneelle entistä enemmän pohdittavaa. Syynä on Janhilan ja häntä auttaneiden tutkijoiden kohtalaisen merkittävä lähdelöytö: Marttinan teksti sissitiedustelun taktiikasta, jonkinlainen epävirallinen kaukopartiotoiminnan ohjesääntö.

Vaikutus näkyy yhä

Ohjeista käy ilmi, kuinka tarkasti harkittua ja kokemuksiin perustuvaa partioiden liikkuminen, viestitys ja tehtävien tärkeysjärjestys olivat jo toisen maailmansodan aikana. Vertauskohdat eivät tietenkään ole täydellisiä, mutta suomalaisten osaamisen taso vaietulla alueella näyttää olleen kansainvälisestikin huippuluokkaa.

Suomalaisten erikoisjääkäreiden koulutuksessa otetaan vieläkin huomioon monia Marttinan periaatteita. Niinpä pitkälle reissulle lähtevää pientä joukkoa on saatettava, jotta saattajat kykenisivät harhauttamaan ensimmäisiä takaa-ajajia. Mutta latumiinat nykyajan viholliset kykenevät kenties välttämään paremmin kuin vastapuolen maailmansodan aikaiset ihmismetsästäjät.

Heimosodan jatkoa

Talvi- ja jatkosodan aikoihin viipurilaisen kauppiasperheen poika Paul Marttina, entinen heimosoturi, oli keski-ikäinen sissipäällikkö. Hänen toimintansa voidaan nähdä kaukaisen Karjalan vapautusyritysten jatkona ainakin siinä mielessä, että Marttinan sissien joukossa hiihti, vaelsi ja taisteli Stalinin joukoista käännytettyjä suomensukuisia sotilaita.

Janhilan kirjajärkäleen ansioihin kuuluu, että monet noiden miesten vaiheet tulevat julki. Inkerinsuomalaisen opettajan Veikko Piiparisen tarina on näitä merkille pantavia ihmiskohtaloita. Piiparinen leimattiin suomalaisissa kaukopartiokirjoissa ovelaksi vakoojaksi, mutta Valpon väkisin Neuvostoliittoon rahtaama mies pääsee kiistämään syytökset ja perustelemaan kantansa.

Monien kaukopartiomiesten ja heidän lähipiirinsä sota ei päättynyt rauhantekoon. Venäläisten vangiksi joutunut ja rajavartiolaitoksen palvelukseen palannut vääpeli ilmeisesti murhattiin, koska hän ei suostunut toimimaan GRU:n vakoojana ystävällismielisessä Suomessa. Jotkut partiomiehistä heittivät keikkoja Natolle ja norjalaisille, monet asettuivat pysyvästi ulkomaille.

Pieni itäkarjalalainen nälkiintynyt orpopoika Pekka Kakkonen kuoli Caracasissa 60-vuotiaana vuonna 1990. Paul Marttina adoptoi hänet, mutta pojalla ei ollut asiaa Suomeen, kun sissimajuri palasi omalta Venezuelan pakoreissultaan vuonna 1950.

Jo 1930-luvulla heimosodista kirjan kirjoittanut Marttina löysi töitä Helsingin Sanomien ja Iltasanomien ulkomaantoimittajana. Hänet muistetaan räväköistä vitseistään ja reippaista otsikoistaan.

Lapin sotaa

Kun Suomen oli pakko vaihtaa puolta, partiointi jatkui saksalaisten selustassa. Myös Marttinan osastot osallistuivat siihen, mutta päärooli oli Hjalmar Siilasvuon armeijakunnan erikoismiehillä. On syytä epäillä, että juuri heidän toimintansa johti ammusjunien räjähdyksiin Rovaniemen ratapihalla.

Jalkaväkidivisioonien partiomiehistä ei ole kirjoitettu juuri mitään. Janhilan kirjajärkäleessä 14. divisioonan kaukopartio-osaston nuori luutnantti pääsee sentään esittämään mielipiteensä Marttinan ohjesäännöstä.

Janhilan teos on niin perusteellinen, että toistoa ei ole voitu välttää. Kaukopartioaiheissa riittää toki tutkimista ja kirjoittamista vieläkin. Maineikkain kaikista partioupseereista, Ilmari Honkanen, mainitaan sairastuneena sissinä, mutta siitä ei enää kerrota, että sodan lopulla sissien huoltokoneet nousivat Muuratjärven tukikohdasta Muuramesta.

Niin, ja Honkasen sairauden kuulemma aiheuttivat hiertävät italialaiset kumisaappaat.