Jaakko Markus Seppälä: Lemen (Like 2015. 319 s.)

Jaakko Markus Seppälän esikoistieteisjännärin Lemenin tapahtumien keskipiste Soheba City on lähitulevaisuuden dystopinen metropoli, tuttu paikka tieteiselokuvien ja kyberpunkin merkkiteoksista.

Synkeät kaupunkimaisemat, räikeät neonvalot, rähjäiset kauppakujat ja kolossaaliset rakennukset muistuttavat suoraan Ridley Scottin klassikkoelokuvasta Blade Runner. Seppälä ei piilottele vaikutteitaan: romaanin Deckard’s-yökerho viittaa suoraan elokuvan päähenkilöön Deckardiin.

Lemenin maailmaa hallitsevat kaikkialle lonkeroituneet ylikansalliset korporaatiot. Valtiot ovat niiden korruptoituneita alamaisia, Euroopastakin on tullut enteellisesti ”Eurossia”. Kansalaiset merkitsevät vain raaka-ainetta suuryrityksille, joita suojelevat yksityiset armeijat.

Syvätasollakin Lemen mukailee Blade Runnerin kiehtovia kysymyksiä ihmisen ja koneen suhteesta, androidin ja tekoälyn inhimillisyydestä ja elämän rajallisuudesta. Seppälä luottaa silti enemmän toimintaan kuin elokuvan pohdiskelevaan hiljaisuuteen.

Edelleen Lemen hyödyntää tietoverkottuneen, keinotekoisen ja reaalisen maailman suhdetta Matrix-elokuvan tapaan. Kaupungin huumehöyryinen ja dekadentti alamaailma muistuttaa kyberpunk-kirjallisuudesta.

Seppälän romaanissa palkkionmetsästäjä Nina auttaa poliisia keikkatyöläisenä. Hän saa tehtäväkseen löytää salaperäisesti kadonneen nuoren naisen. Etsintä johtaa suuryritysten salaisuuksien sekä hakkereiden ja tekoälyjen maailmaan.

Lemenin päähenkilössä Ninassa yhdistyy Stieg Larssonin dekkarien hakkerisankarin Lisbeth Salanderin nerokkuus, kapinallisuus ja yksinäisyys sekä Luc Bessonin Tyttö nimeltä Nikita -elokuvan tappotaitoinen selviytyjänainen.

Kirjan lukuisat esikuvat toimivat hyvässä ja pahassa. Romaani ei haasta eikä liioin yllätä, mutta lukija pääsee vaivatta sisään sen visuaaliseen maailmaan ja hahmoihin. Näin kirjailija voi keskittyä action-jännitykseen, jonka Seppälä hallitsee. Päälle vyöryy näkyjä ja vaaroja kuin Hollywood-budjetin scifi-leffassa. Ehkä teinimäinen kiroilu ja pitkät dialogit kuuluvat kaavaan.

Ohjelmistokoodaajana työskentelevä oululainen Seppälä on hyvin perillä teknologiasta. Hän jatkaa uskottavasti monen kuuman teknologiatrendin – muiden muassa 3D-tulostaminen, nano- ja geenitekniikka, ihmiskehon manipulointi, tekoälykkyys – kehittelyä romaanissaan.

Lemen jättää sopivasti aukkoja jatko-osia varten.