Jaana Janhila - Me kerromme itsestämme. Jyväskylän ikääntyvien yliopiston kirjoittajaseminaarin antologia 2009.

JAANA JANHILA (Toim.)
Me kerromme itsestämme. Jyväskylän ikääntyvien yliopiston kirjoittajaseminaarin antologia 2009.
Jyväskylän kesäyliopisto.
Yliopistopaino 2009, 219 s.


Kirjoittamisella voi harrastuksena olla muunkinlaisia positiivisia tehtäviä kuin oman taiteellisen toiminnan edistäminen. Eräs tällainen ulottuvuus, mikä tulee hyvin esille esimerkiksi nykyaikaisessa verkkokirjoittamisessa, on yhteisöllinen vuorovaikutus ja siihen liittyvä oman ilmaisun kehittäminen.

Nykyisin kirjoittajat muodostavat yhteisöjä, jossa pääsevät purkamaan ajatuksiaan ja muistojaan. Ikäihmisille omien muistojen ja muistikuvien hahmottaminen tulee entistä tärkeämmäksi. Runoilija Hannu Mäkelä kirjoitti eräässä varhaisessa runossaan: "Haluan tulevaisuuden,/ haluan lapsuuteni takaisin."

Mäkelän runo sopisi melkein motoksi Jyväskylän ikääntyvien yliopiston antologiaan Me kerromme itsestämme. Siinä kirjoittajat peilaavat paitsi lapsuuden muistojaan, myös elämänsä valintoja ja käännekohtia. Usein muistiin palautuvat asiat liittyvät elämäntilanteisiin, joissa ihmisen elämänsuunta alkaa hahmottua. Ihmisestä tulee oman itsensä näköinen.

Kullervo Kaurolan teksti Lukot alkavat aueta on tässä mielessä melkein kuin yleisavain koko antologian tematiikkaan.Traagisia ja kipeitäkään sävyjä ei vältellä, kun lapsuuden muistojen sävyt kuohahtavat mielenpintaan. Kaurolan kirjoitustapa on maanläheinen ja se on yksi antologian ehjimmistä teksteistä.

Tärkeätä on aina tiedostaa mitä aikoo sanoa ja miten. Liian suuret taiteelliset vapaudet useimmiten heikentävät tekstin tehoa ja yhtenäisyyttä. Tekstin jatkumo sekä tyylin yhtenäisyys ovat aina merkittäviä asioita lukijan kannalta.

Terttu Lehtovuoren Muistoja-nimisessä impressiossa herää henkiin 1960-luvun alun Jyväskylä; muistikuvia vanhoista elokuvateattereista ja Huoneteatterin kunniakkaasta historiasta, kun näyttämölegenda Kauko Laurikainen ohjasi sinne karismaattisella tavallaan näytelmää.

Proosassa onnistutaan yleensä paremmin kuin runossa. Miksi? Siksi, että moni runolle ryhtyvä heittäytyy runolliseksi, työntää oman lyyrillisyytensä esille, mikä on lopulta kaiken runouden vastakohta.

Proosassa ollaan enemmän omillaan, vaikka sitten vaatimattomastikin.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.