Jaani Peuhu: Tear Catcher (Playground)

Iconcrash-yhtyeestä ehkä parhaiten tunnettu Jaani Peuhu on ahkeroinut. Kuukausi sitten häneltä ilmestyi miehen omaa musiikillista taustaa cover-versioiden muodossa esitellyt Echo Chamber -ep. Nyt ensimmäinen täyspitkä soololevy Tear Catcher tarjoaa mukavan melodista ja melankolista dark wave -synkistelyä, jonka nopeampien biisien tahdissa voi vaikka tanssahdella, jos ei pelkää goottimeikkiensä leviämistä.

Peuhu on kertonut halunneensa julkaista tämän lähinnä konesoundeilla toteutetun tuotoksen omalla nimellään, koska sen sähkökitarasta vapaa materiaali ei sopinut Iconcrash-yhtyeelle. Vähän erilaisilla sovituksilla kappaleet olisi aivan hyvin voinut iskeä myös Iconcrash-muottiin, mutta tällä kertaa Peuhu luottaa pelkkien sävellystensä voimaan. Rumpukoneilla, syntetisaattoreilla ja akustisilla kitaroilla toteutettuna laulut kuulostavat hyvinkin henkilökohtaisilta. Paikoitellen todella simppelit sovitukset eivät edes yritä piilottaa mitään liian massiivisen äänivallin alle.

Onneksi laulut esitetään ilman surinakitaroita. Näin hienot sävellykset eivät todellakaan kaipaa iänikuista kitaravallia päälleen pörisemään. Peuhun laulujen toivoisi löytävän yleisöä muualtakin kuin vain dark wave -piireistä. Tear Catcher tarjoaa tarttuvia ja taidolla toteutettuja poplauluja.