Jacksonin lapset isoäidin huostaan

Michael Jacksonin lasten huoltajuus määrättiin maanantaina tilapäisesti Jacksonin äidille. Asiasta päätti losangelesilainen oikeusistuin. Katherine Jackson on hoitanut poptähden kolmea lasta tämän viime viikolla tapahtuneesta kuolemasta asti.

Jacksonin kuoleman jälkeisestä oikeusprosessista odotetaan pitkää ja mutkikasta. Jacksonin suvun kerrottiin myös käynnistäneen prosessin tähden omaisuuden hallinnan saamiseksi.

Jacksonien lakimies totesi suvun seuraavan viranomaisten tutkimusta tähden kuolemasta tarkasti. Suku on palkannut oman patologin, joka on jo tehnyt Jacksonille toisen ruumiinavauksen. Maanantaina julkisuudessa liikkui huhuja ensimmäisen ruumiinavauksen tuloksista, mutta Los Angelesin viranomaiset kiistivät tulosten vuotaneen julkisuuteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.