James Ellroy - Levoton veri

JAMES ELLROY
Levoton veri
Suom. Juha Ahokas.
Like 2009. 736 s.
Kovaksikeitetyn rikoskirjallisuuden demonisen mestarin James Ellroyn (s. 1948) kuva Amerikasta on synkkä. Vuosia odotettu Alamaailma-trilogian viimeinen osa Levoton veri ei säästä ketään. Ellroy pilkkoo Yhdysvaltojen lähihistorian päreiksi ja kokoaa siitä huiman tulkinnan, joka voisi olla totta. Lukija haukkoo henkeään tämän vuodatuksen edessä.

Levoton veri keskittyy vuosiin 1968-72. Martin Luther King ja Robert Kennedy on juuri salamurhattu. Vuoden 1968 presidentinvaalit voittaa Richard Nixon muun muassa mafian suosiollisella avustuksella.

Tyylilleen ominaisesti Ellroy sijoittaa kirjaan myös oikeita henkilöitä. Nixonin ohella mukana ovat FBI:n johtaja J. Edgar Hoover ja monimiljonääri Howard Hughes. Tosin Hooverin puhti alkaa vähitellen hiipua ja Hughes on myös varjo entisestään.

Kyse on kovasta pelistä ja salaliitoista, joihin Ellroy on erityisesti mieltynyt. Mafia levittää kasinobisneksiä Karibialle, Hughes ostaa hotelleja ja kasinoja Las Vegasista, Hoover jatkaa mustien militanttien ja kommunistien vainoamista. Nixon sen sijaan jää hiukan arvoitukseksi. Mafia yrittää kupata Hughesia ja Hoover yrittää hyötyä kaikista. Kuuba on jatkuva hyökkäilyjen kohde.

Hooverin lempinimi on Ikäneito ja Hughes on puolestaan kreivi Dracula. Nimet kuvaavat osuvasti näitä omalaatuisia miehiä. Pomojen varjossa tekevät likaista työtä mafian ja Hughesin leipiin siirtynyt entinen poliisi Wayne Tedrow Jr., FBI:n erikoisagentti Dwight Holly ja aloitteleva yksityisetsivä Don Crutchfield. Kaikilla heillä on omat missionsa. Miesten toimet eivät kestä päivänvaloa kuin hetkittäin.

Tedrow ja Holly tuntevat toisensa jo vuosien takaa. Crutchfield on uusi peluri. Tarinaan liittyy myös kohtalokkaita, vasemmistolaisia naisia. Ellroylle ominaisesti naiset ovat vahvoja ja selviytyjiä. Miehistä puolestaan valtaosa jää matkan varrelle.

Ellroyn tuntevat tietävät, että ihmishenki ei paina tässä pelissä mitään. Väkivalta on rankkaa, mutta Ellroy ei juurikaan mässäile yksityiskohdilla.

Poliittista kuviota tasapainottaa se, että tarinassa esiintyy sekä oikeistolaisia ja vasemmistolaisia kiihkoilijoita.

Kirja päättyy Hooverin sydänkohtaukseen ja kuolemaan 2.5.1972. Ellroy kertoo oman versionsa tästä ja siitä, mitä tapahtui Hooverin pahamaineisessa yksityisarkistossa.

Todentuntuista

Ellroyn tulkinta rikollisten, liikemiesten, poliitikkojen ja virkavallan kähminnästä sekä omanedun ajamisesta on uskottava. Toisaalta yhteistyötä tehdään, kun se sopii omiin tavoitteisiin. Omatunto - jos sitä yleensä onkaan - ei kolkuta kenelläkään.

Ellroy käyttää virallisen oloisia raportteja, päiväkirjamerkintöjä ja puhelinkeskustelujen nauhoituksia luomassa todentuntuista kuvaa. Menetelmä on tuttu aiemmista kirjoista.

Kirjan kieli on iskevää ja lauseet lyhyitä. Slangi-ilmaisut antavat verevyyttä tekstille. Sisältö on ronskia. Suomentaja Juha Ahokkaalla on vuosien kokemus Ellroyn tyylistä ja homma on hanskassa.

Olen aina pitänyt Ellroyn sekopäisestä kiihkosta. Nyt

Ellroyn hulluus saavuttaa uuden lakipisteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.