Jeavestone: Human Games

Jeavestone

Human Games

Presence Records

Arvio: 4/5

Kalajoella alkunsa saanut Jeavestone on pitkän linjan progeyhtye. Vuodesta 1999 asti puksuttanut pumppu on ehtinyt julkaisemaan kolme täyspitkää, muutaman pienemmän levyn ja keikkaillut pitkin maailmaa.

Bändin tuorein albumi Human Games jatkaa aiemmilta levyiltä tutulla kimurantin rockin tiellä. Levyn aloitus tuo mieleen Jukka Gustavsonin aikaisen Wigwamin, mutta kakkosraita Repiphanyllä viisikko siirtyy luontevasti kitaravetoisen neo-progen puolelle.

Kuten asiaan kuuluu, Jeavestone tarjoilee uudella levyllä teknisesti äärimmäisyyksiin vietyä musiikkia. Kuulijan onneksi suvereeni instrumenttien hallinta ja kekseliäät sovitukset on kuitenkin valjastettu palvelemaan itse kappaleita, eikä päinvastoin. Huomio kiinnittyy erityisesti veitsenteräviin stemmalauluihin, jotka tuovat mieleen Queenin tavaramerkiksi aikoinaan muodostuneet pompöösit kuorot.

Vahvasta perinnetietoisuudestaan huolimatta Human Games ei ole mitään kaavoihin kangistunutta progea, vaan levyltä löytyy myös rohkeita ja hivenen yllättäviä irtiottoja: takapotkulla terästetty Aurora Borealis Man sisältää jopa rap-osuuden, vaikka sen sisältämä kieli taitaa olla silkkaa siansaksaa.