Jenni Linturi – Malmi, 1917

Miten Suomen historian synkästä vaiheesta, itsenäistymisen kuohusta ja sisällissodan aatosta, voi saada niin kauniin romaanin? Jenni Linturi tekee sen.

Malmi, 1917 ei lämmittele vaan vie suoraan Helsingin Malminkylän vuoden 1917 hurmeisiin tapahtumiin nuorten tyttöjen ja poikien, ”pentujen” näkökulmasta. Työväen ja maanomistajien välisiin vihan roihuihin osuvat ruotsinkielisen maanomistajan Karl Karlqvistin tyttäret, isosisko Ingeborg ja pikkusisko Elisabeth eli Lettu, sekä Malminkylän ja Tapanilan apulaisnimismieheksi Hämeestä saapuvan Raitis Puolakan pojat Oiva, Antero ja Into.

Linturi näyttää uskottavasti nuorten kiihkon, naiiviuden, epävarmuuden, unelmat ja lemmen kaipuun. Sellaisia nuoret ovat kai aina, niin sodassa kuin rauhassa.

Kun punainen kapina suistaa Malminkylän valtuutetut ja lautamiehet paikaltaan, hallitsematon kostonkierre on valmis. Isien verenvuodatus tarttuu lapsiin, sillä ”itsenäistyvässä Suomessa nuoruudelta ei vaadittu omaperäisyyttä vaan raivoa”.

Isänmaallisuuttaan röyhistelevä Antero on valmis aseisiin ”punahurttia” vastaan, ja samaan rintamaan käy nuori Lettu. ”Sosieteettineitonen” Ingeborg pysyy etäällä kahinoista: hän haaveilee omasta kohtalostaan, näyttelijättären urasta. Oman itsensä löytäminen ja kadottaminen saa teoksessa laajan merkityksen.

Romaani ei valitse puolia vaan näyttää sotimisen kollektiivisena hulluutena, aistivoimaisina ja lihallisina yksityiskohtina. Linturi tekee sen varsinkin nuorten naisten näkökulmasta. Vihan, pelon ja epävarmuuden rinnalla eletään myös ihastuksia ja pettymyksiä. Nuoren tytön rakkaus voi nousta ”jopa isänmaa-aatteen yläpuolelle”.

Verenvuodatus tekee taas pojasta miehen. Sota on lapsuuden loppu – monelle elämän loppu.

Jenni Linturi kirjoittaa tavattoman taidokkaasti tiiviissä mitassa ja lyhyissä luvuissa. Romaani on muodoltaan kuin jääkide, ainutkertainen, harmoninen – täydellinen. Samalla se on hengeltään hauras ja haihtuvan kaunis, vaikka sotaa Linturi ei kaunistele. Silti hän luo impressionistisen hehkuvan kuvan Suomen historian lyijyn raskaasta ajanjaksosta.

Kerronnan aukkoisuus luottaa lukijan ymmärrykseen. Aistilliset tiivistymät eivät vaadi väkeviä teonsanoja: ”Lettu painoi päänsä, isän karkea paita, veren tuoksu, kaunis, kaukainen kuolema.” Kieli antaa ihon kosketuksen, värit, maut ja hajut.

Ihmiskohtaloiden traagisuus syntyy pelkistetysti kuten Aki Ollikaisen palkitussa Nälkävuosi-romaanissa (Siltala, 2012), sekin suomalaisen joukkokuoleman kuvaus.

Linturin esikoisromaani Isänmaan tähden (2011) ylsi ehdolle Finlandia-palkintoon. Malmi, 1917 vakuuttaa edelleen Linturin kirjailijakyvyistä.