Jenni Vartiainen Terra

Jenni Vartiaisen ura lähti hienosti liikkeelle Ihmisten edessä -albumilla, jota seurasi menestyksekäs Seili. Terrassa artistille on tullut lisää vakuuttavuutta ja laulussa on uudenlaista, rauhallisempaa varmuutta. Vartiainen valmistui levyjen välillä musiikkipedagogiksi, onneksi tämä ei ole tuonut ääneen ylimääräistä teknisyyttä.

Vartiaisen lämmin omintakeinen laulu kantaa musiikkia. Hän pysyy tyylissään ja sävymaastossaan. Levyn musiikki ja Vartiaisen äänenväri maalaavat maagiset matalat ja korkeat äänialat esille. Vokaalit, kuiskaukset, huudahdukset sekä äänen ja kaiun leikittely resonoivat kaukaa menneestä ja tulevasta.

Kappaleissa Vartiainen ottaa niin vapaana kulkevan sielun, rakastuneen kuin eristyksiin joutuneen tai sivullisen ihmisen roolin. Omaan musiikkityyliin on ammennettu voimaa ja vaikutteita eri lähteistä: primitiivisestä rytmiikasta, elokuvamusiikista, pop-iskelmästä. Vartiainen on itse säveltänyt ja sanoittanut lauluja intensiivisen lauluntekijätiiminsä (Jukka Immonen, Mariska, Teemu Brunila) kanssa ja lyönyt oman tunnistettavan poltinmerkkinsä kappaleisiin.

Levy alkaa juurevalla Muistan kirkkauden -kappaleella. Tästä jatkaa Junat ja naiset iskevällä poljennolla. Rytmiikasta heijastuvat mieleen alkukantaiset tulitanssit ja vahva eteenpäin meno. Synteettiset äänimassat sekä soitin- ja orkesterisovitukset virtaavat lävitse. Kuoromaiset äänikerrannaiset, kaiut sekä muut efektoinnit miksauksineen ovat sopusoinnussa ja sopivasti mahtipontisia.

Kaikista lauluista ei ole helmiksi, kuitenkin levy hengittää hyvin. Jousisoittimien sekä muiden aitojen instrumenttinen vastapaino synteettisille äänille antaa täyteläisen kokonaisvaikutelman. Kappaleet aivan kuin polkevat maata ja hakevat sieltä alkuvoimansa.

Kappaleita ei ole liiaksi, loppua kohti edetään pelkistetyn seesteisiinkin lauluihin. Rukousmainen Päivät on täällä hitaita huokuu kaipuuta. Mahtipontisuuden rinnalle, kuten Vartiaisen lauluunkin, hiipii pehmeää levollisuutta. Hieno Suru on kunniavieras pureutuu perinnelauluun ja manan mantraan.

Uuden levyn taustaäänimaailmat ovat viimeistellympiä kuin edellisien, eivätkä mene tukkoon.

Levystä jää mieleen läsnäolo ja positiivinen ote, kokonaisuus kaikkinensa on saumaton.