Jenni Vartiaisen uutuus on parempi kuin Terra, mutta...

Jenni Vartiainen ei tunnu löytävän vielä omaa ääntään lauluntekijänä.

Jenni Vartiainen: Monologi (2018)

Sitten Seilin (2010) kotimaisessa popmusiikissa on tapahtunut paljon. Hetken aikaa Jenni Vartiainen oli maan suosituimpia artisteja, sitten sannit ja jvg:t painelivat ohitse. Vartiaisen edellinen levy Terra (2013) oli väkinäinen yritys toistaa Seilin menestystä, huomattavasti huonommalla kappalemateriaalilla.

Selkeimmin Monologi edustaa muuttunutta aikaa julkaisutapansa puolesta. Levyn kestosta noin puolet on julkaistu jo aiemmin, ensimmäinen single jo lähes kaksi vuotta sitten. Nykyään singleillä rutistetaan striimit, niin paljon kuin vain suinkin, ja albumi on pikemminkin kokoelma parin vuoden aikana julkaistuista singleistä.

Vartiainen on ottanut nyt entistä enemmän vastuuta. Yhtä lukuun ottamatta hän on sanoittanut kaikki levyn kappaleet. Sävellykset on tehty pääasiassa Antti Tuiskun tuottajana tunnetun Jurekin kanssa. Aiemmin Vartiaisen hovituottajana työskennellyt Jukka Immonen on mukana vain yhdessä kappaleessa. Sekä levyn kappaleiden teemoissa että tuotantotavassa on siis erolevyn makua, sillä Immonen ja Vartiainen erosivat muutama vuosi sitten.

Jos Terra oli katastrofi, Monologi on esteettisesti eheä kokonaisuus elektronista poppia, mutta kappalemateriaaliltaan valitettavan keskinkertaista. Vartiainen ja Jurek ovat saaneet aikaiseksi hyviä melodioita, kuten Vainot ja Made in Heaven, mutta kappaleista puuttuu omaleimaisuus ja persoonallinen ote. Nämä ovat asioita, jotka tuntuvat esimerkiksi Sannin tai J. Karjalaisen kaltaisille lauluntekijöille tulevan ihan itsestään.

Kenties kappaleiden persoonattomuus johtuu siitä, että Vartiainen on aiemmin osallistunut kappaleidensa kirjoittamiseen vähän. Isoimmat hitit ovat olleet jonkun muun kirjoittamia. Vartiaiselle ei ole siis ehtinyt muodostua lauluntekijänä mitään selkeää omaa ääntä.

Tiedotteessakin levyn ”fokuskappaleeksi” kuvattu Made in Heaven on karismaattista disco-Vartiaista parhaimmillaan, nimikappale Monologi taas lässähtää siinä kuvattuun parisuhteen banaaliin binäärisyyteen. Pysäyttävin hetki on päätöskappale Taas, ainoastaan syntetisaattoreilla säestetty balladi, joka erottuu ilmavuudellaan joukosta ja päästää Vartiaisen lauluääneen oikeuksiinsa.

Monologi todennäköisesti löytää kontekstinsa albumina paremmin, kun Vartiaisen seuraava levy ilmestyy. Nyt se on kilpaurheilupoppia, jossa on tavoitteita, mutta hyvin vähän sydäntä.

Tämä sisältö on vain tilaajille.

Tilaa Keskisuomalainen verkko joka päivä 15 eur. / 3 kk kestotilauksena

Tilaa tästä!

Jos olet jo tilaaja, .